Hyvät tavat jäävät unholaan: Kymmenen kohteliasta asiaa, joita ihmiset eivät enää juuri tee

Ajat ovat muuttuneet ja siinä sivussa hyvät käytöstavat ja kohteliasuus ovat jääneet vähemmälle.
Iästäsi huolimatta olet saattanut huomata, kuinka ihmisten käytöstavat ovat muuttuneet. Ennen vanhempaa ihmistä on teititelty, on oltu kohteliaita ja tarpeen tullen on osattu sanoa kiitos, ole hyvä tai pahoitella.
Nykyisin tilanne on kuitenkin erilainen. Alle onkin listattu hyviä ja kohteliaita tapoja, joita ihmisten mielestä tehdään nykyisin yhä vain vähemmän.
Näitä kohteliaita asioita ihmiset eivät enää juuri tee:
1. Kiitoskorttien lähettäminen.
2. Uuden naapurin toivottaminen tervetulleeksi.
3. Paikkansa antaminen julkisissa kulkuvälineissä esimerkiksi vanhuksille ja raskaana oleville.
4. Tapahtuma- tai juhlakutsuihin vastaaminen muuten kuin ”Ehkä”.
5. Hatun/lakin ottaminen pois päästä sisätiloissa.
6. Kohtelias small talk kaupan kassalla.
7. Toisille sanotaan ”Ole hyvä”.
8. Seura saa enemmän huomiota kuin puhelin.
9. Oven pitäminen auki takana tulevalle tai sen avaaminen toiselle ihmiselle.
10. Toinen saa sanoa sanottavansa ennen kuin vastaa puhelimeen.
Lähde: HuffPost
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?