Horoskooppien lukeminen voi vaikuttaa painoosi – katso miten

Koetatko pudottaa painoasi? Silloin voisi olla hyvä idea olla konsultoimatta tähtiä.
Journal of Consumer Research julkaisi tutkimuksen, joka paljastaa, että jos horoskooppisi ennustaa edessä olevan huono päivä, voit syödä sen takia huonommin. Tiedemiehet rekrytoivat 180 ostoksilla kävijää tutkimustaan varten.
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että noin kolmas amerikkalaisista uskoo horoskooppeihin, mutta kaikkien mielestä ennustukset eivät ole kiveen kirjoitettuja. Tätä tutkijat kutsuvat ”muovautuvaksi kohtaloksi”, jolla tarkoitetaan uskomusta siihen, että ennaltapäätettyihin oman elämän tuloksiin pystyy vaikuttamaan.
Tutkijat halusivat selvittää, vaikuttavatko ihmisten uskomukset kohtaloon heidän todennäköisyyteensä lihoa. Tutkimukseen osallistuneita 180 ihmistä ohjeistettiin laittamaan horoskooppisivustolle oma merkkinsä.
Merkistä huolimatta osallistujille ennustettiin, että tuleva päivä ei ole suotuisa. Ne horoskooppeja lukevat, jotka uskoivat voivansa vaikuttaa kohtaloonsa, valitsivat kysyttäessä suklaapatukan terveellisemmän herkun sijaan kuultuaan, mitä tähdet heille ennustivat.
Tapa selviytyä
Samaa testattiin myös toisella tapaa: osallistujilta kysyttiin horoskoopin negatiivisen ennustuksen luettuaan, että siivoaisivatko he mieluummin talonsa vai menisivätkö juhliin. Muovautuvaan kohtaloon uskovat valitsivat todennäköisemmin juhlat.
Yksi teoria moisesta lopputuloksesta on, että ihmiset yksinkertaisesti lankeavat yrityksiin kompensoida edessä olevaa huonoa päivää, jonka he uskovat horoskooppinsa takia olevan tulossa. Toisin sanoen se on tapa selviytyä.
Vaihtoehtoisesti tiedemiehet sanovat, että moinen voi johtua siitä, että ihmiset koettavat muuttaa kohtaloaan positiivisen ajattelun kautta, jos he odottavat jonkin negatiivisen tapahtuvan. Tämä voi kuitenkin lopulta kuluttaa heidän tahdonvoimansa loppuun.
Lähde: Women’s Health
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä