Helpotusta krapulaan herkullisella tavalla – krapulajäätelö parantaa oloa
Krapula-aamujen pelastuksesi on kehitelty oma jäätelö.
Monet koettavat helpottaa krapulaista oloaan syömällä jotain hyvää. Nyt Etelä-Koreassa on kehitelty jäätelö juuri siihen tarkoitukseen – parantamaan krapulaa. Lähikauppaketju on lanseerannut Gyeondyo-nimisen jäätelöpuikon, jonka nimi tarkoittaa ’koeta kestää’. Metron mukaan jäätelö on ensimmäinen, joka on tehty juuri krapulan helpottamiseksi ja sitä voi ostaa kaupoista 29. toukokuuta lähtien. Jäätelöpuikko maistuu greipille ja siinä on mukana myös 0,7 prosenttia Hovenia dulcis -puun hedelmistä tehtyä mehua, joka on ollut suosittu krapulalääke siitä lähtien, kun se mainittiin korealaisessa lääkäkirjassa 1600-luvulla. Vuonna 2012 julkaistu tutkimus paljasti puun hedelmistä tehdyn mehun vähentäneen liiallisesta alkoholin nauttimisesta aiheutuneita oireita rotilla, joten korealaisten kehittelemä krapulajäätelö voi myös osoittautua toimivaksi apukeinoksi dagen efterin häätämiseksi. Nähtäväksi jää, saapuuko jäätelö koskaan markkinoille muualla maailmassa. Lähde: MetroLUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi