Joulukuu on taas täällä ja poikkeuksellinen vuosi lähestyy loppuaan.

Joulu on monelle vuoden tärkein ja rakkain juhla eikä siihen ole enää kuin muutama viikko aikaa. Viikot ja päivät ennen joulua täyttyvät helposti jouluun liittyvistä askareista, kun to do -listalta aletaan tehdä pois erilaisia jouluvalmisteluja.

Joulun lähestyessä myös joulustressi nostaa päätään, mutta mitä jos tänä vuonna julistaisit itsellesi joulumielenrauhan? Stressittömämpi joulu on palvelus itsellesi, hyvinvoinnillesi ja etenkin sydämesi terveydelle, jota joulustressi voi kurittaa oikein urakalla.

Terveystalon psykoterapeutti Katri Laine on listannut vinkkejä, joiden avulla taklaat viisi yleisintä joulun stressitekijää ja virittäydyt joulun tunnelmaan ilman turhaa stressiä ja painetta.

Mieti, mikä sinulle on joulussa tärkeintä

Monilla jouluun latautuu runsaasti odotuksia. Joulun pitäisi olla ihana ja idyllinen kokemus niin puitteiltaan kuin tunnelmaltaan, mutta täydellisen joulun tavoittelussa tekee helposti hallaa sekä itselleen että muille.

”Riski pettymykseen nousee, sillä harvoja asioita voi kontrolloida tai hallita. Kannattaakin pysähtyä hetkeksi miettimään, millaista joulua toivoo ja mikä siinä on tärkeintä”, Laine sanoo.

”Jos toiveena on, että kaikilla olisi hyvä olla yhdessä, joulutunnelman rakentaminen tuskin on kiinni viimeisen päälle viritetyistä koristeista. Valmisteluissa on hyvä miettiä, mikä on oikeasti mieluista ja realistista – oma jaksaminen huomioon ottaen”, hän neuvoo.

Sukulaisia ei ole pakko tavata

Läheiset ihmissuhteet ovat mielen hyvinvoinnin kannalta tärkein voimavara ja joulun aika tarjoaakin monille parhaimmillaan aikaa rauhassa pysähtyä viettämään aikaa perheen ja lähisuvun parissa. Aina sukulaissuhteet eivät kuitenkaan ole helppoja ja hyvää tunnelmaa on hankala luoda, jos itse kokee olonsa epämukavaksi ja ahdistuneeksi.

”Joulu sisältää paljon velvollisuuden tunteita. Helposti ajatellaan, että lähisukulaisten näkeminen kuuluu automaattisesti asiaan. Muiden odotusten lisäksi on hyvä lempeästi tutkiskella, kenen seurassa voi itse parhaiten ja minkälaisin järjestelyin joulunaika tuntuisi aidosti hyvältä. Onko sillä esimerkiksi väliä, kenen luokse kokoonnutaan? Voisiko liikkumatilaa lisätä viettämällä vain osan ajasta sukulaisten kanssa”, Laine kannustaa pohtimaan.

Tänä vuonna joulua varjostaa koronaepidemia ja sukulaisten tapaamiseen voi vaikuttaa erilaisten suositusten ja rajoituksien lisäksi myös jokaisen oma henkilökohtainen toimintatapa poikkeusaikana. Joku läheisistä voi olla sitä mieltä, että tilanteesta huolimatta voidaan silti kokoontua yhdessä joulun viettoon ja toiset haluavat olla varovaisempia, mikä voi aiheuttaa mielipahaa.

Terveystalon mukaan on tärkeä muistaa, että terveyteen ja turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä on saatava toimia sen mukaan, mikä itselle tuntuu hyvältä. Läheisten mielipahaa voi lievittää kertomalla heille, miten tärkeitä ja rakkaita he ovat, ja miten kurjalta itsestäkin tuntuu, kun ei voida tavata.

Huomioi joulusiivouksessa omat voimavarat

Toisilla siisti koti ja miten hyvin se on saatu siivottua vaikuttaa omaan fiilikseen ja joulutunnelmaan enemmän kuin muilla. Tärkeintä on kuitenkin tuntea itsensä ja miettiä kodin valmistelua omien voimavarojen kautta; itseään ei kannata uuvuttaa siivoamalla hikihatussa aaton alla.

”Jos siisteys tuntuu tärkeältä, voisiko itseään päästää helpommalla aloittamalla vähän kerrallaan riittävän ajoissa, pyytämällä apua muilta tai ostamalla joulusiivouksen itselleen lahjana”, Laine vinkkaa.

”Jos taas siivoaa enemmän vieraiden takia, on hyvä miettiä, tutkiiko itse muiden luona kyläillessä, onko joka nurkasta pölyt pyyhitty. Yleensä siisteys ei ole ratkaiseva tekijä ihmisten viihtymiselle – pääasia, että kodissa on hyvä olla”, hän lisää.

Helpotusta lahjastressiin

Yksi stressiä aiheuttavista jouluvalmisteluista on lahjojen hankkiminen. Jos joululahjat ovat itselle stressitekijä, kannattaa lahjojen hoitamisesta sopia muiden kanssa ja miettiä ideoita etukäteen.
Lisäksi on hyvä pitää mielessä lahjan ydinajatus, eli toisen ilahduttaminen. Laine muistuttaa, että ihmiset ilahtuvat monenlaisista asioista eikä lahjan tarvitse tarkoittaa kallista esinettä tai valtavia tavaramääriä.

”Esimerkiksi aineettomat elämyslahjat tai palvelulahjakortit ovat hyviä tapoja antaa yhteistä tai omaa aikaa itsensä hoivaamiseen ja rauhallisiin hetkiin. Aikuisten kesken voidaan myös sopia, että jokainen saa yhden lahjan, tai että hankitaan lahjat vain lapsille”, hän kertoo.

Pohdi ajankäyttöä joulun pyhinä

Joulussa kyse on rauhoittumisesta ja hyvästä olosta. Kiireettömät hetket ovat tärkeitä palautumisen kannalta, ja siksi kannattaakin miettiä, kuinka aikataulutetun joulun haluaa, ja miten saa luotua sellaisen tunnelman, jossa pyhistä voi aidosti nauttia.

”Ihmisillä voi olla aikamoiset minuuttiaikataulut siitä, mitä pitää tehdä ja missä käydä. Jos kuitenkin pitää aikatauluista, olisi niiden hyvä olla mahdollisimman realistisia, ja huomioida oma ja muiden jaksaminen”, Laine sanoo.

”Erityisesti lapsiperheiden kohdalla voisi olla mukavampaa, jos ei ole kovin montaa siirtymää ja tavaroiden roudaamista paikasta toiseen. Se on lapsillekin väsyttävää ja stressaavaa”, hän jatkaa.

Jos oma jaksaminen on joulun alla koetuksella ja tarvitset tukea mielen hyvinvointiin, hae rohkeasti ammattilaisten apua. Mielenterveystalon sivuilla on listattu tahoja, joista saat alueellasi apua ympäri vuorokauden, sekä voit ottaa yhteyden myös Kriisipuhelimeen, joka päivystää numerossa 09 2525 0111 suomen kielellä kellon ympäri.

Lähde: Terveystalo