Haluatko kasvattaa pidemmät hiukset? Siinä tapauksessa älä usko tätä myyttiä
Moni väittää tämän nopeuttavan hiustenkasvua, mutta väite ei oikeasti pidä paikkaansa.
Monella meistä on menossa hiustenkasvatusprojekti, ja kukapa meistä ei haaveilisi pitkistä ja pehmeistä kutreista?
Ikävä kyllä projekti tuntuu usein haastavalta, ellei jopa mahdottomalta, sillä hiukset tuntuvat kasvavan hitaasti, jos ollenkaan. Hiusten kasvatukseen onkin olemassa lukuisia eri neuvoja, joita jakavat niin kampaajat, hyvinvointialan asiantuntijat kuin muutkin ekspertit.
Kaikki neuvot eivät kuitenkaan ole luotettavia, ja moni perustuu väärään informaatioon. Yksi suosituimmista neuvoista voi aiheuttaa enemmänkin haitta akun hyötyä, jos tavoitteena on hiusten kasvattaminen.
Moni nimittäin väittää, että hiusten latvojen leikkaaminen auttaisi hiuksia kasvamaan nopeammin, mutta tällä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä kasvun kannalta.
Toki latvojen tasoittaminen saa hiukset näyttämään paksummilta ja terveemmiltä, mutta hiusten kasvuun sillä ei ole vaikutusta.
Hiusten kasvu riippuu muista tekijöistä, kuten iästä, sukupuolesta, geeneistä ja ruokavaliosta, ja esimerkiksi ruokavalioon pystyt vaikuttamaan itse.
Jos tavoitteesi on kasvattaa hiuksia, älä siis ravaa kampaajalla leikkaamassa latvoja liian usein, sillä siitä on enemminkin haittaa kuin hyötyä tavoitteesi kannalta.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Skinkraft
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista