Deittailun asiantuntija: Tämä on tärkein merkki siitä, että on aika päättää parisuhde
Kuva: Fotolia
Asiantuntijan mukaan yksi asia on selvä merkki siitä, että on parempi erota kuin jatkaa parisuhteessa.
Parisuhteessa voi tulla eteen tilanne, jossa alkaa pohtia, jatkaako yhdessä vai erota, mutta ratkaisun tekemisessä voi auttaa yksi tietty merkki. Daily Mailin mukaan deittailun asiantuntija James Preece on nimennyt yhden asian, jonka kaikki parisuhteeseensa tyytymättömät tekevät. ”Jos mietit minkälaista olisi tapailla toista ihmistä, sitten on aika päättää parisuhde”, Preece kertoi. ”On ihan okei, jos satunnaisesta haaveilet jostakin julkkiksesta, mutta jos jatkuvasti katselet ympärilläsi olevia muita ihmisiä, sitten sinun täytyy miettiä, miksi teet niin”, hän jatkoi. Jos sinua on houkuttanut kokeilla Tinderiä ja selvittää, mistä siinä on kyse, kuulet sinkkukavereidesi seikkailuista ja pelkäät jääväsi jostain paitsi tai olet silmäillyt muita vaikkapa työmatkan aikana, eivät silloin asiat vaikuta Preecen mukaan kovin hyvältä parisuhteesi kannalta. Preece kertoi Daily Mailille yllä mainittujen seikkojen olevan suuria varoitusmerkkejä siitä, että jokin parisuhtessasi on pielessä. ”Jos ajattelet enemmän ja enemmän muita ihmisiä kuin kumppaniasi, on lähes aina kyse siitä, että olet kyllästynyt. Kun se alkaa tapahtua, suhteen taika voi nopeasti haihtua ja lakkaat yrittämästä saada suhdetta toimimaan”, asiantuntija totesi. Tätä usein tapahtuu Preecen mukaan silloin, kun suhteessa oleva tajuaa tekevänsä samoja asioita, käyvän samoissa paikoissa päivästä toiseen. ”Mitään uutta tai hauskaa ei tapahdu, joten jännitystä alkaa etsiä hieman muualta”, hän sanoi. Jos haluat pelastaa suhteesi ennen kuin on liian myöhäistä, Preecen mukaan kannattaa sopia säännöllisiä deitti-iltoja kumppanin kanssa, sekoittaa omaa rutiinia ja päästä pois paikoillaan junnaavasta tilanteesta. Kumppanin kanssa kannattaa myös puhua ennen kuin alkaa jutella jonkun uuden kanssa. ”Muista kuitenkin, että on parempi lähteä umpikujaan päättyvästä suhteesta kuin pysyä jonkun kanssa vain parisuhteessa olemisen takia”, Preece muistutti. Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen