Blondin kosto 3 tekeillä? – Reese Witherspoon neuvottelee paluusta Elle Woodsin rooliin
Tietojen mukaan kolmannen osan tekoon ollaan tuomassa takaisin suurinta osaa ensimmäisen elokuvan tekijöistä.
17 vuotta sitten Reese Witherspoon valloitti valkokankailla hulvattomana blondina Blondin kosto -elokuvassa ja sen suosio takasi sille jatko-osan, joka julkaistiin vuonna 2003. Vuosien tauon jälkeen Witherspoon saatetaan nähdä jälleen pinkkiä väriä rakastavana Elle Woodsina, kertoo Deadline. Deadlinen mukaan elokuvayhtiö MGM on lähellä sopimuksen tekoa Witherspoonin kanssa tämän paluusta Woodsin rooliin Blondin kosto 3 -elokuvaa varten. Tietojen mukaan kolmannen osan tekoon ollaan saamassa takaisin myös suurin osa ensimmäisen elokuvan tekijäporukasta. Ensimmäisen osan Amanda Brownin samannmisen kirjan perusteella käsikirjoittaneet Kirsten ”Kiwi” Smith ja Karen McCullah ovat käymässä lopullisia neuvotteluita kolmannen osan käsikirjoituksen tekemisestä. Elokuvan tuottavat alkuperäisen tuottanut Marc Platt sekä hänen Platt Productionsia johtava Adam Siegel yhdessä Witherspoonin kanssa hänen Hello Sunshine -yrityksen kautta. Käsikirjoittajat alkavat työstämään kolmatta osaa heti ja seuraava askel on saada sille ohjaaja. Deadlinen mukaan juoni pidetään salassa, mutta Deadlinen toimittaja on saanut tietää, että kolmas osa tehdään ensimmäisen Blondin kosto -elokuvan hengessä. Muistin virkistämiseksi voit katsoa artikkelin yltä ensimmäisen Blondin kosto -elokuvan trailerin. Päivitys 8.6. 2018: Pari päivää artikkelin julkaisun jälkeen vahvistettiin, että Blondin kosto 3 -elokuva toteutuu. Varietyn mukaan elokuva julkaistaan ystävänpäivänä 2020. Päätähti Reese Witherspoon vahvisti myös itse Instagramissa, että elokuva toteutuu alla olevalla julkaisulla:Lähde: Deadline
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää