Asutko kimppakämpässä? Näin nautit kukoistavasta seksielämästä – ja pidät sen silti yksityisenä
Yhteiselo kämppisten, ystävien tai vanhempien kanssa saman katon alla voi tehdä seksin harrastamisesta monimutkaisempaa.
Huoli siitä, että joku yllättää kesken kaiken. Fiilis laskee, kun yrittää varoa, etteivät muut kuule tai ettei ainakaan kovin olisi häiriöksi. Nämä ovat vain pari esimerkkiä, miten kodin jakaminen muiden kuin kumppaninsa kanssa voi vaikuttaa seksielämään.
Tyydyttävästä, terveestä, nautinnollisesta, kaikin tavoin kukoistavasta seksielämästä nauttiminen on onneksi mahdollista myös kimppakämpässä. Mikä parasta, se onnistuu niin, että se häiritsee mahdollisimman vähän kämppiksiä – jos siltä haluaa välttyä.
Sinfulin seksuaalisen hyvinvoinnin asiantuntija Ditte Jensen on jakanut tätä varten muutaman hyvän vinkin Metrolle, ja suomensimme ne alle.
Huomioi rutiinit
Jensenin mukaan saman katon alla asuvien rutiinien ymmärtäminen on yksi ensimmäisistä askelista siinä, että tiedät, milloin voitte kumppanisi kanssa saada hieman laatuaikaa rauhassa.
”Olipa se sitä, että tietää milloin muut menevät nukkumaan tai milloin he ovat töissä, varmista hyödyntäväsi näitä hetkiä, kun olette rauhassa”, Jensen sanoi.
Jensen suosittelee, että yritätte mukauttaa oman aikataulunne tämän ympärille, jos haluatte maksimoida kahdenkeskisen ajan.
Taustahälyä
Yksi apukeino estää muita kuulemasta intiimejä hetkiänne on käyttää taustahälyä. Jensenin mukaan niin musiikin soittaminen kuin television päälle laittaminen auttavat peittämään sinun ja kumppanisi äänet.
”Pidä taustahäly kuitenkin järkevällä voimakkuudella, koska et halua vetää huomiota teihin huudattamalla kymppiuutisia koko naapurustolle”, asiantuntija huomautti.
Kylppäri tutuksi
Jensenin mukaan seksin harrastaminen kylpyhuoneessa on mainio tapa saada omaa rauhaa lukitsemalla ovi ja suihkun ääni auttaa naamioimaan ei-toivottuja ääniä.
”Muista vain, ettette pidä suihkua liian kauan varattuna tai asuintoverisi voivat olla ärtyisiä, kun tulette pois”, Jensen vinkkasi.
Kokeile eri paikkoja
Jensenin mukaan jos sänkysi pitää liikaa ääntä, olipa se sitten seinään osuvaa paukutusta tai selvää sängyn nitinää, voitte kokeilla harrastaa seksiä lattialla.
”Tämä vähentää ääntä ja lisäksi paikan vaihtaminen voi lisätä spontaaniutta seksielämään, mikä rikastaa sitä pitkällä tähtäimellä”, Jensen sanoi.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?