Asiantuntija: Koiria ei kannata halailla, koska ne eivät pidä siitä
Asiantuntija selittää, miksi koirat eivät pidä halailusta ja kuinka ne voivat aiheuttaa niille stressiä.
Moni koiranomistaja osoittaa hellyyttä ja huomiota halailemalla koiraansa, mutta asiantuntijan mukaan näin ei kuitenkaan kannattaisi toimia. Useita kirjoja koirista kirjoittanut psykologi Stanley Coren kirjoittaa Psychology Todayssa, että halailu vaikuttaisi nostavan koiran ahdistusta ja stressiä. Syy on siinä, että koiraa halatessa se kokee olevansa jumissa eikä kykene pakenemaan vaaraa. ”Stressin tai uhan hetkenä ensimmäinen koiran käyttämä tapa puolustautua ei ole hampaat, vaan kyky juosta pois paikalta. Behavioristit uskovat, että riistämällä koiralta kyseisen tavan halaamalla sitä, voi sen stressitasot kasvaa”, Coren selittää. Corenin mukaan on hienovaraisia merkkejä siitä, että koira on stressaantunut ja ahdistunut, kuten pään kääntäminen pois siitä, mikä heitä häiritsee, silmien valkoisten reunojen näyttäminen tai korvien laskeminen pään sivulle. Jopa huulten tai halaajan kasvojen nuoleminen voi olla merkki ahdistuksesta. Corenin kirjoituksesta uutisoineen Metron mukaan koira ei siis toista omistajansa sille osoittamaa rakkautta antamalla poskelle ’suukkoja’, vaan se on pyyntö päästä pois halauksesta. Coren tutki asiaa 250 valokuvan avulla, etsimällä halattavana olleista koirista merkkejä ahdingosta. Metron mukaan 81,6 prosentissa valokuvista halattavana ollut koira näytti ainakin yhtä merkkiä ahdistuksesta ja stressistä – eli suurin osa koirista ei pidä halauksista. Tämän opetus onkin, ettei koiria kannattaisi halailla, koska ne eivät pidä siitä ja koeta osoittaa rakkauttasi ja huomiotasi lemmikillesi toisella tavalla. Voit lukea Corenin artikkelin englanniksi täältä. Lähde: MetroLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?