Asettele jääkaappiisi talouspaperia ja huomaat siellä mieluisan muutoksen
Talouspaperi on kätevä apuväline moniin keittiöön liittyviin tehtäviin.
Voit esimerkiksi pyyhkiä talouspaperilla pöydillä olevat roiskeet pois. Sen avulla saa myös rapeapintaista kanaa, kun kuivaa sillä kanan ennen uuniin laittoa. Olet jo varmasti käyttänyt talouspaperia moneen tarkoitukseen, mutta ehkä tämä erikoinen niksi on sinulta vielä kokeilematta.
Talouspaperia kannattaa käyttää myös tähän erikoiseen ja erittäin kätevään tarkoitukseen
Kun laitat talouspaperia jääkaappiisi, tulet pian huomaamaan, että se oli viisas teko. Laita niitä esimerkiksi pusseihin, joissa säilytät salaattia. Talouspaperi imee salaateista kosteutta, jolloin salaatit pysyvät pidempään syömiskelpoisena.
Sama tekniikka toimii monien muidenkin jääkaapissa säilytettävien syötävien kohdalla. Laita niitä imemään kosteutta esimerkiksi paprikoiden, kesäkurpitsan ja muiden vihannesten läheisyyteen. Monista vihanneksista vapautuu kosteutta, joka on hyvä saada pois niiden lähettyviltä, jotta kosteus ei pilaisi niitä liian nopeasti.
Mitä kuivempia jääkaapissa olevat syötävät ovat, sitä kauemmin ne pysyvät syömiskelpoisina.
Lähde: Reader’s Digest
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää