Alastonkuvia, pettämistä, ghostaamista – Tutkimus: Tällaiset deittailupaheet eri horoskooppimerkeillä on

Kyselyyn pohjautunut tutkimus on selvittänyt, minkälaisia paheita eri horoskooppimerkeillä on deittailun saralla.
Jokaisella ihmisellä on jonkinlaisia paheita ja myös deittailussa on omansa. Deittihuutokauppasivusto What’s Your Price on nyt teettänyt käyttäjillään tutkimuksen, jolla selvitettiin deittalupaheita horoskooppimerkkien mukaan.
Brittilehti Metron mukaan sivuston käyttäjiltä kysyttiin yleisistä deittailutavoista. Kyselytutkimukseen vastasi yli 8 200 henkilöä ja sen avulla saatiin alla olevat tulokset:
Kauris (22.12.-19.01.)
What’s Your Pricen tutkimuksen mukaan kauriit todennäköisimmin lähettävät yksityisviestiä LinkedIn-sivustolla. 45 prosenttia kauriista on käyttänyt LinkedIn:iä ihastuksensa ”stalkkaamiseen”.
Vesimies (20.01.-19.02.)
70,59 prosenttia vesimieheksi tunnistautuneista vastaajista myönsi lähettäneensä alastonkuvia. Metron mukaan kannattaa kuitenkin muistaa olla varovainen alastonkuvia lähettäessä, että ne eivät päädy vääriin käsiin.
Kalat (20.02.-20.03)
Kalat on kännissä ensitrefeillä. Kyselytutkimuksen mukaan tämän horoskooppimerkin omaavat päihtyvät treffeillä todennäköisemmin ja 38,25 prosenttia kaloista kertoi kyselyssä juovansa neljä tai useamman alkoholiannoksen ensimmäisillä treffeillä.
Oinas (21.03.-20.04.)
Oinaat ovat taipuvaisia piilottelemaan parisuhdetilaansa sosiaalisessa mediassa. 79,49 prosenttia näistä käyttäjistä kertoi, että peittää parisuhdetilannettaan netissä.
Härkä (21.04.-20.05.)
Jos kalat ovat kännissä ensitrefeillä, päätyvät härät todennäköisimmin ensimmäisten treffien päätteeksi harrastamaan seksiä. Metron mukaan kyselytutkimus paljasti, että 65 prosenttia häristä ”syyllistyy” tähän.
Kaksoset (21.05.-21.06.)
Kaksosilla voi olla taipumus johtaa muita harhaan. Kyse on niin sanotusta breadcrumbing-tavasta. 61,9 prosenttia kaksosista kertoi kyselyssä, että he teeskentelevät pitävänsä ihmisistä, joita he eivät enää halua deittailla.
Rapu (22.06.-22.07.)
Ravut ovat oinaiden vastakohta, sillä 82,5 prosenttia heistä jakaa liian paljon rakkauselämästään sosiaalisessa mediassa.
Leijona (23.07.-22.08.)
On yleisesti tiedossa, että pettämistä ei katsota hyvällä. Kun deittailupaheista on kyse, sortuvat leijonat tähän todennäköisimmin. What’s Your Pricen kyselytutkimuksen mukaan 57,14 prosenttia tämän horoskooppimerkin edustajista myöntää, että heillä on salasuhteita.
Neitsyt (23.08-22.09.)
Tämän horoskooppimerkin omaavilla on taipumus palata takaisin yhteen ex-rakkaansa kanssa. 75,38 prosenttia neitsyistä paljasti, että rakkaus on roihahtanut uudelleen entisen kumppanin kanssa.
Vaaka (23.09-22.10.)
Vaa’at sortuvat ghostaamiseen. 55,56 prosenttia vaa’oista myönsi täysin jättävänsä huomiotta henkilön, jota eivät halua enää tapailla. Parempi tapa olisi kuitenkin kertoa suoraan, ettei deittailu enää kiinnosta.
Skorpioni (23.10.-22.11.)
Skorpioni on horoskooppimerkki, josta usein puhutaan kaikista seksuaalisimpana. Se tulee ilmi myös heidän deittailupaheessaan, sillä kyselytutkimuksen mukaan 70,73 prosenttia skorpioneista on myöntänyt lähettäneensä niin sanottuja booty call -viestejä myöhään illalla tai yöllä.
Jousimies (23.11.-22.12.)
61,54 prosenttia jousimiehistä myönsi orgasmin teeskentelyn. Metron mukaan tämä on ikävää monesta syystä: teet ikävän tempun itsellesi, seksikumppanillesi sekä hänen tuleville seksikumppaneilleen, sillä jos teeskentelet nauttivasi, jatkaa hän samoja tapojaan kunnes joku kehottaakin toimimaan toisin.
Kuulostiko sinun horoskooppimerkkisi deittailupahe osuvalta vai oliko jonkin toisen merkin pahe enemmän sinuun sopiva? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin likaisista tennareista tulee kuin uudet – tarvitset 2 raaka-ainetta, jotka löytyvät kotoa
- Nämä merkit viittaavat siihen, että olet rakastunut narsistiin
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- Suhteesi on tuhoon tuomittu, jos et huomioi siitä näitä 3 asiaa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- 15 asiaa, jotka kaikkien yli nelikymppisten kannattaa tehdä – ennen kuin on myöhäistä
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- 7 asiaa, joista miehet eivät välitä makuuhuoneessa
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana