Äiti osti vahingossa tyttärelleen rivon paidan – kivaksi tarkoitettu ele muuttui tuhansien huviksi netissä

Paidasta julkaistiin kuvia Twitterissä, mikä on saanut ihmiset ympäri maailman naureskelemaan äidin vahinko-ostokselle.
Monilla äideillä on tapana yllättää lapsiaan ostamalla heille shoppailureissuiltaan jotain, josta ajattelevat lapsen pitävän, mutta brittiäidin kivaksi tarkoitettu ele on sittemmin muuttunut nettikansan huviksi.
18-vuotiaan Katien äiti oli ollut shoppailemassa ja huomannut Vivienne Westwoodin valkoisen paidan, jossa ajatteli olevan hauska kuviointi, joten hän päätti ostaa sen teini-ikäiselle tyttärelleen. Äiti ei kuitenkaan tutustunut kuvioon tarkemmin, vaikka olisi ehkä kannattanut – paidassa oli piirroksia ihmisistä harrastamassa seksiä:

BuzzFeedin mukaan paita vaikuttaisi olevan alun perin miehille tarkoitettu ja sitä myydään noin 55 euron hintaan. Ja jos äiti ei huomannut paidan orgioita, tytär kyllä huomasi ne välittömästi, mutta mielsi paidan huvittavaksi.
Katie päättikin jakaa kuvia paidastaan Twitterissä ja hänen julkaisuaan on sen jälkeen uudelleentwiitattu tätä kirjoittaessa lähes 5 000 kertaa.
”Äiti osti minulle Vivienne Westwood -paidan. Hän ajatteli sen näyttävän siisteiltä kuvioilta ja katsoin tarkemmin ja no”, Katie kirjoitti kuvien yhteydessä. BuzzFeedin mukaan Twitterissä paita on saanut huvittuneen vastaanoton ja ihmiset ovat naureskelleet äidin vahinko-ostokselle.
Katie itse on yllättynyt twiittinsä saamasta huomiosta eikä odottanut sen saavan muutamaa tykkäystä enempää. Äiti on myös ottanut koko asian huumorilla.
”Hänestä tämä on hulvatonta”, tytär kertoi BuzzFeedille.
Paita ei kuitenkaan ole jäänyt käyttämättä, sillä Katie on myös julkaissut kuvat itsestään nyt kuuluisaksi tullut paita yllään:
Miten sinä reagoisit, jos äiti ostaisi sinulle tuollaisen paidan? Kommentoi alla!
Lähde: BuzzFeed
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Nämä muutokset tapahtuvat kehossasi, kun kävelet 15 minuuttia päivässä
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä