Tutkimuksen mukaan seksistä keskustelevat parit ovat kymmenen kertaa todennäköisemmin onnellisia kuin parit, jotka eivät tästä aiheesta juuri keskustele.

Vaikka olisi kuinka puhelias, voi seksiaiheesta puhuminen olla silti vaikea aloittaa. Monien mielestä seksitaidot ovat synnynnäisiä, joten tiedossa on jo, kuinka harrastaa hyvää seksiä. Kumppania saatetaan pitää ajatustenlukijana, joten hänelle ei kerrota mitä seksistä halutaan. Seksiin liittyviä ongelmia on silti monilla pareilla ja yksi syy siihen on vain se, että seksistä ei puhuta keskenään tarpeeksi. On monta seksiin liittyvää aihetta, joista kannattaisi puhua keskenään. Ne auttavat parantamaan parin seksielämää. Niistä puhuminen voidaan aloittaa esimerkiksi siten, että ne esitetään kysymyksen muodossa.

Kahdeksan kysymystä, joihin vastaaminen parantaa pariskunnan seksielämää

Miten kasvatuksesi vaikuttaa seksiin suhtautumiseesi?

Ihannetapauksessa meidät kaikki kasvattaisivat vanhemmat, joilla on avoin ja tuomitsematon asenne seksiin, jotta olisimme voineet luoda terveen perustan seksille. Valitettavasti harvat ihmiset kuuluvat tähän luokkaan. Tiukkojen, äärimmäisen konservatiivisten vanhempien lapsille seksi voi tuntua pahalta tai likaiselta, josta pitää saada jokin rangaistus.

On hyvä tietää, millaiseen seksiajatteluun kumppani on kasvatettu, joten tämä kysymys on erittäin tärkeä. Kysy samalla häneltä, jos et jo ole kysynyt, esimerkiksi millainen hänen lapsuutensa oli. Mitä vanhemmat kertoivat hänelle seksistä? Millaisen kasvatuksen hän sai ​​seksiin liittyen? Kasvoiko hän uskonnollisessa perheessä? Milloin hän menetti neitsyytensä? Oliko ensimmäinen kerta hyvä kokemus?

Millainen sinun sukupuoliviettisi on?

On hyvä, että kumpikin haluaa seksiä yhtä paljon ja yhtä usein. Ainakin se helpottaa parin elämää paljon. Siksi tähän kysymykseen on hyvä saada vastaus jo suhteen alkuvaiheessa. Mahdolliset seksiin liittyvät haluttomuudet ilmenevät yleensä noin yhdeksän kuukauden tai vuoden kuluttua seksin aloittamisesta.

Sukupuolivietin määrän määräävät monet tekijät, kuten stressitasot ja elämäntapavalinnat (liikaa alkoholia, tupakointi, jotkut lääkkeet), mutta myös genetiikka.

Mitkä ovat seksuaaliset rajasi?

Toiset ovat seikkailunhaluisempia kuin toiset. Joillekin ihmisille seksissä on kyse romantiikasta ja läheisyydestä. Toiset taas ovat valmiita kaikenlaisiin uusiin eroottisiin kokemuksiin ja kaikki eivät pidä rutiinista. Kumppanilta on hyvä kysyä, mistä hän pitää seksistä ja mikä hänellä on sille rajana sekä mikä on hänen mielestään hyvää seksiä.

Kerro mistä pidät ja mistä et?

Jokaisella ihmisellä on omat yksilölliset seksuaaliset mieltymyksensä ja vastenmielisyytensä. Kumppanin kehonkieltä voi toki yrittää aistia, mutta ylivoimaisesti paras tapa kertoa seksuaalisista tarpeista on puhua siitä kumppanille.

Kannattaa pyytää kumppanilta antamaan palautetta seksistä. Hyvä kysymys on esimerkiksi se, että mitä voisi tehdä, jotta kumppanista tuntuisi vieläkin paremmalta.

Mikä on se ”asia”, jonka tarvitset orgasmin saamiseksi?

Kumppanille kannattaa kertoa syvimmätkin ajatukset liittyen siihen mikä itseä kovasti kiihottaa. Siksi kumppanilta kannattaa kysyä esimerkiksi nämä: Mitä haluaisit kokeilla kanssani, mitä emme ole jo tehneet? Mikä on suosikki seksifantasiasi?

Onko sinulla seksuaalisia traumoja, jotka vaikuttavat vielä sinuun?

Seksuaalinen trauma voi vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Jos kumppanillasi on äärimmäisiä tai hämmentäviä reaktioita liittyen seksiin tai sen tiettyihin piirteisiin, voi olla, että hän on kokenut trauman, jota hän ei ole tunnustanut sinulle.

Kun suhde on jo hyvällä pohjalla, voit kysyä esimerkiksi nämä: Olen huomannut, että kun teemme X: n, näyttää siltä, että et pidä siitä. Onko siihen jokin syy? Haluan sinun tietävän, että voit luottaa minuun ja puhua minulle kaikesta, mitä sinulle on saattanut tapahtua aiemmassa elämässäsi.

Haluaisitko seksielämäämme jotain muutoksia?

Kommunikointi on erittäin tärkeää, joten jos seksielämään haluaa jotain muutoksia, on siitä syytä keskustella. Ehkä voisit kysyä kumppaniltasi välillä, että haluaako hän tehdä jonkin seksiin liittyvän asian seuraavalla kerralla hiukan eri tavalla.

Kannattaa muuttaa yksi asia kerralla, kun harrastaa seksiä: esimerkiksi eri huone, erilainen tapahtumien järjestys, eri asento tai jopa erin päin sängyssä oleminen voisivat olla niitä muutoksia.

Onko jokin muuttunut liittyen seksiin?

Tilanteet voivat muuttua, joten näitä asioita voi kysellä välillä uudelleen esimerkiksi kolmen kuukauden välein. Maku muuttuu, keho muuttuu, joten se mikä toimi viime kuussa, ei ehkä toimi nyt.

Toiselle kannattaa kertoa seksiin liittyviä kohteliaisuuksia, mutta myös antaa rakentavaa palautetta!

Lähde: Dailymail