8 asiaa, joita kuukautisista kärsiessä ajattelee – samaistutko sinä näihin?

Kuukautiset voivat herättää muun muassa suuret suklaahimot naisessa.
Se aika kuukaudesta voi olla monille myös se hirvein aika kuukaudesta. Olo saattaa olla epämukava, krampit aiheuttavat pahimmillaan helvetillisen kivun ja sama toistuu säännöllisesti – tai epäsäännöllisesti – useiden vuosien ajan ellei käytä esimerkiksi ehkäisypillereitä tai sairasta monirakkulaista munasarjaoireyhtymää.
Näistä alla olevista, alun perin Women’s Healthin listaamista ajatuksista voi moni löytää tarttumapintaa. Jos siis olet koskaan ajatellut jollakin alla mainitulla tavalla, muista, ettet todellakaan ole yksin – kohtalotovereita on miljoonia ympäri maailman!
”Jahas, minulla olisi loma/häämatka/treffit/työhaastattelu/tyttöjen ilta edessä ja kuukautiseni alkoivat.”
Jostain syystä kuukautiset onnistuvat alkamaan aina, kun jotain tärkeää tai todella mukavaa tapahtuisi samana päivänä.
”Hetkinen, nehän piti alkaa eilen. Olenkohan raskaana?”
Huolimatta siitä, milloin on edelliskerran harrastanut seksiä, tämä ajatus pälkähtää päähän.
”Mutta minulla on kuukautiskipuja.”
Tätä käytetään syynä siihen, että voi muun muassa pitää sairaspäivän töistä, jättää väliin juhlat, joihin ei millään olisi halunnutkaan mennä ja voi tilata toisen lasillisen viiniä.
”Suklaata. Pakko saada suklaata. Tarvitsen suklaata!”
Olet saattanut harkita myös muiden herkkujen syömistä, koska niin vain käy kuukautisten aikaan. Parempi idea olisi kuitenkin syödä Women’s Healthin mukaan runsaasti rautaa sisältäviä ruokia, jotka voivat auttaa PMS-oireissa.
”Kaikki vaatteet näyttävät ylläni hirveältä ja minulla ei ole mitään vaatteita!”
Useita asukokonaisuuksia kokeiltuaan tämä lause tulee monesti ulos naisen suusta kuukautisten aikana niistä aiheutuvan turpean olon takia.
”Ehh, nyt olisi kiva saada hieman seksiä…”
Tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että monet naiset himoitsevat seksiä kuukautisten aikana, mikä voi johtua progesteronin määrien romahtamisesta tai koska tiedät, ettet todennäköisesti tule raskaaksi.
”Huuuh, nyt se on ohi. Voin jättää kuukautissuojatkin jälleen kotiin. Eih, ei sittenkään.”
Joskus kuukautiset huijaavat ja vaikuttavat loppuvan vain tipotellakseen vielä hieman lisää.
”Vihdoinkin, NYT se on ohi.”
Luulisin ainakin. Eihän se ollut niin kamalaa. On taas mahtavaa olla nainen!
Lähde: Women’s Health
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!