7 syytä, miksi naiset juoruavat
Se, että kaikki naiset juoruavat, on yleinen uskomus, mutta mitkä ovat tosiasialliset syyt juoruamisen taustalla?
Alle on listattu erilaisia syitä sille, miksi naiset juoruavat: 1. Kokemuksien jakaminen Juoruaminen auttaa käsittelemään naisten omia kokemuksia. Hän saattaa juorutessaan ajatella käsittelevänsä omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan, pikemminkin kuin juoruavansa muista. Nainen saattaa kaivata toista näkökulmaa asiaan. 2. Sopeutuminen Naiset juoruavat, koska he haluavat sopeutua muiden naisten porukkaan. Juoruaminen on tapa osoittaa, että osapuolten välillä on luottamusta, sillä juoruavat henkilöt jakavat salaisuuden keskenään. Näin ollen juorutessaan naiset lähentyvät juorupiirin muiden osallistujien kanssa. 3. Kettumaisuus Naiset osaavat olla myös kettumaisia halutessaan. Juoruaminen voi tässä tapauksessa olla heijaste oman itseluottamuksen heikkoudesta, vaikka kyse olisi vain hetkellisistä tuntemuksista. 4. Stressin lievittäminen Juoruaminen voi vähentää stressiä. Se, että kuulee muiden epäonnesta, voi toisinaan saada henkilön tuntemaan oman olonsa paremmaksi. 5. Vahvistus Toisinaan juoruaminen toimii vahvistuksena omille tuntemuksille. Juoruaminen ei ole tällöin pahansuopaa, vaan pikemminkin keino vahvistaa omaa näkemystään henkilöstä. 6. Ystävystyminen Se, että juoruaa toisista, voi joskus auttaa saamaan ystäviä muista. Lindsay Lohanin tähdittämä Mean Girls on tästä loistoesimerkki. 7. Opittu tapa Naisten juoruamista näytetään muun muassa televisiossa ja leffoissa. Juoruamista tekevät kaikki ja se on läsnä kaikkialla.Oletko samaa mieltä näistä perusteluista?
Lähde: All Women’s TalkLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ikäero voi ratkaista suhteen kohtalon – tämä luku lisää eroriskiä
- Laihduttajan muistilista: 18 ruokaa, joilla vauhditat rasvanpolttoa luonnollisesti
- Jos silmäsi ovat siniset, suosi ensisijaisesti näitä sävyjä pukeutumisessa
- Mikä muhkeissa muodoissa viehättää? Miehet listaavat heti 13 syytä
- Pidän työpöydälläni kahta halkaistua sitruunaa – sama niksi toimii myös makuuhuoneessa
- Spermaa on käytetty näihin 7 asiaan – osa ideoista jakaa rajusti mielipiteet
- Aloita päivä sitruunavedellä – 10 hyvää syytä kokeilla heti huomenna
- Yli 50-vuotias nainen, tarkista kaappisi – nämä ovat yleisimmät tyylimokat
- Kuulet nämä lauseet vain, jos sinua arvostetaan aidosti
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Yli 50-vuotias nainen, tarkista kaappisi – nämä ovat yleisimmät tyylimokat
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Kärsitkö kuivasta ihosta aina talvisin? Näillä keinoilla katkaisin ihottavan kierteen
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle