7 syytä, joiden takia velka on haitallista terveydelle – voi aiheuttaa jopa fyysisiä oireita
Velkaa on lähes meillä kaikilla, eikä se tee meille hyvää.
Jos on velkaa, se vaikuttaa epäsuotuisasti sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen. Se voi myös aiheuttaa ahdistusta ja stressiä. Velkaa voi olla monenlaista. Se voi olla esimerkiksi luottokorttivelkaa. Oli kyse millaisesta velasta tahansa, se on haitallista terveydelle. Mutta miksi? Syitä on monia, joista seitsemän löytyy tästä alta.
Jos sinulla on velkaa, se voi:
- nostaa verenpainettasi
- johtaa ahdistukseen
- aiheuttaa masennusta
- vaikuttaa lääkärikäynteihin
- heikentää vastustuskykyäsi
- aiheuttaa niskakipua
- pilata suhteesi
Velan aiheuttamista terveyshaitoista on tehty tutkimuksia. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 24–32-vuotiaat, joilla oli niin paljon velkaa, että jos he olisivat myyneet omaisuutensa, heille olisi silti jäänyt velkaa, oli myös normaalia korkeampi verenpaine.
Eräässä tutkimuksessa mukana olleet, joilla oli paljon velkaa, ilmoittivat kokeneensa stressitasonsa olevan 11,7 % keskimääräistä korkeammalla.
Rutgersin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että 51-vuotiaat ja sitä vanhemmat aikuiset ilmoittivat todennäköisemmin masennusoireista, jos heillä oli suuri määrä vakuudettomia velkoja (kuten luottokorttivelkaa ja lääkelaskuja) eivätkä he tunteneet hallitsevansa taloudellista tilannettaan.
Krooninen stressi voi tukahduttaa immuunijärjestelmän ja yksi syy tuollaiseen stressiin voi olla velka.
Ihmiset, joilla on suuri määrä luottokortti- tai lääkevelkaa, käyvät harvemmin lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotolla. Näin on huomattu sekä säännöllisten tarkastusten kohdalla että silloin, jos ollaan sairaita.
Velka voi aiheuttaa myös fyysisiä oireita. Eräässä tutkimuksessa mukana olleista 44 prosentilla, joilla oli korkea ”velkastressi”, oli usein migreeniä tai muunlaista päänsärkyä, kun sitä oli vain 15 prosentilla, jos velkastressiä oli vähemmän. Jos oli paljon velkastressiä, oli myös todennäköisemmin lihasjännitystä, selkäkipuja, haavaumia tai ruoansulatuskanavan ongelmia ja he kärsivät myös sydänkohtauksista.
Family Relations -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa oli mukana juuri naimisiinmenneitä aviopareja. Heistä ne parit, jotka olivat eri mieltä taloudellisista asioista vähintään kerran viikossa, erosivat todennäköisemmin viiden vuoden sisällä kuin ne, jotka kiistelivät muista asioista, kuten kotiaskareista, appivanhemmista, yhdessä vietetystä ajasta ja seksistä.
Lähde: Health
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani