7 konkreettista syytä siihen, miksi et ole menestynyt elämässäsi niin kuin haluaisit
Elämässä pärjääminen ja menestyminen on tärkeää meistä useimmille.
Tuntuuko sinusta, ettet ole saavuttanut niitä tavoitteita ja unelmia, jotka oisit halunnut saavuttaa?
Jos sinusta tuntuu, ettet ole onnistunut saavuttamaan mitään tavoitteistasi, vaikka luulet työskennelleesi kovasti niiden saavuttamiseksi, on olemassa muutamia syitä siihen, miksi et ole onnistunut niin hyvin kuin sinun pitäisi.
Tietenkin sinun on ensin määriteltävä, mitä menestys merkitsee sinulle. Jos et tee niin, saatat tuhlata aikaasi ja energiaasi jonkun muun unelmien tavoitteluun.
Tässä on muutamia hieman karuja, mutta totuudenmukaisia syitä siihen, miksi et ole niin menestynyt niin kuin olisit halunnut.
- Olet pelännyt tehdä asioita, sillä pelkäät epäonnistumista.
- Sinulla itselläsi on negatiivinen asenne, tai vietät liikaa aikaa negatiivisten ihmisten kanssa.
- Siirrät asioita koko ajan eteenpäin ja lupaat aina, että aloitat huomenna.
- Ajattelet liian pienessä mittakaavassa, etkä uskalla unelmoida tarpeeksi isosti.
- Et usko itseesi (ja kuka muukaan silloin uskoisi sinuun?)
- Teet töitä unelmasi eteen vain silloin, kun se on helppoa ja mukavaa, mutta et ole valmis tekemään uhrauksia.
- Et ole tarpeeksi sinnikäs, vaan luovutat heti kun jokin on hieman hankalaa.
Teetkö sinäkin nämä mokat?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: All Women’s Talk
LUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen