3 helppoa tapaa syödä terveellisemmin kuin nyt
Ruokavalion valinta voi olla vaikeaa. Varsinkin sellaisen, joka sopii parhaiten juuri sinulle, koska me olemme erilaisia ja meille eivät sovi välttämättä juuri samat ravintoaineet, jotka ovat jollekin toiselle täydellisiä.
Toiset ovat kasvissyöjiä ja toiset eivät voi elää syömättä lihaa, joten tämäkin vaikuttaa siihen, että miten valita juuri se itselle sopivin ja samalla terveellisin ruokavalio. Woman Newspapers on listannut kolme helppoa tapaa, joiden avulla saadaan syötyä terveellisesti juuri itselle parhaiten sopivalla tavalla. Niiden mukaan jokainen voi syödä omien mieltymyksien mukaista ruokaa, joka on myös terveellistä.
1. Syö paljon täysjyvätuotteita, joista saat paljon hiilihydraatteja
Hiilihydraatit esitellään yleensä negatiivisessa valossa, varsinkin jos on kyse laihduttamisesta. Mutta useat tutkimukset ovat osoittaneet, että täysjyvätuotteet, joissa on hiilihydraatteja, ovat erittäin terveellisiä. Kun ostat kaupassa tuotteita, joissa on hiilihydraatteja, osta niistä sellaisia versioita, joissa on paljon täysjyvää. Sellaisia ovat esimerkiksi täysjyväpastat, -riisit sekä monet viljatuotteet kuten leipä.
2. Pyri syömään enemmän hedelmiä ja vihanneksia
Tämän jo varmaan arvaatkin, että terveellinen ruokavalio sisältää paljon hedelmiä ja vihanneksia. Syö esimerkiksi aamuisin täysviljatuotteiden kera mustikoita, joista saat paljon antioksidantteja. Laita lautasellesi enemmän vihanneksia kuin muita lounaaseen tai päivälliseen kuuluvia asioita. Kun ruokavaliostasi löytyy enemmän hedelmiä ja vihanneksia, saat painosi hallintaan ja pysyt helpommin terveenä.
3. Vähennä ruokavaliostasi sokeria
Tämäkin on helppoa arvata, että sokerin vähentäminen ruokavaliosta on hyvä asia. Mutta lehdessä neuvotaan, että kuinka sokerin vähentäminen käy mahdollisimman helposti. Myös hedelmissä on sokeria, mutta ne eivät ole terveydelle vaarallisia. Siksi kannattaakin vaihtaa sellaiset tuotteet, joihin on lisätty erikseen sokeria, sellaisiin, joista löytyy makeutta ihan luonnollisesti.
Muista, että lisättyä sokeria voi löytyä myös leivistä, pastakastikkeista sekä monista yllättävistäkin tuotteista. Tarkista tuotteiden sisältömerkinnöistä, että kuinka paljon tuote sisältää lisättyä sokeria. Vaihda tuote samankaltaiseen, jossa on vähemmän lisättyä sokeria. On helppoa ja yksinkertaista syödä terveellisesti, kuten tässä luvattiinkin.
Lähde: Woman Newspapers
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 12 syytä lisätä sitruunaa juomaveteen – hyödyt näkyvät sekä ulkonäössä että terveydessä
- Jos et halua näyttää mummomaiselta, vältä näitä 25 asuvalintaa
- Kun nämä merkit ilmestyvät suhteeseen, hälytyskellojen kannattaa soida
- Piirre, joka saa miehen kiinnostumaan naisesta – mutta myös pelkäämään tätä
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Tuntuuko joskus, ettei kukaan rakasta sinua? Nämä 9 merkkiä kertovat toista
- Onko seksille vaikea löytää aikaa lasten myötä? Näillä 5 keinolla sitä löytyy
- Hyvää tarkoittava teko voi heikentää lapsen itsetuntoa valitettavan paljon – älä sorru näihin
- Patjasi kerää kesällä hikeä ja likaa enemmän kuin uskot – näin puhdistat sen helposti
- Näistä asioista moni nainen toivoisi voivansa puhua avoimemmin miehelleen
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?
- Jos ystäväsi tekee nämä 5 asiaa, hän ei ehkä ole ystävyytesi arvoinen
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Parisuhde kiittää tästä tavasta – vie vain 15 minuuttia
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Näitä mokia kannattaa välttää, jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta