13 asiaa, joista selviät kuin koira veräjästä opiskeluaikoina – toisin on aikuisena

Aikuisten maailmassa näiden asioiden teko ei enää onnistu – tai onnistuu, mutta niillä on usein omat seurauksensa.
Opiskeluaikana monet elävät vielä nuoruuttaan ja ovat matkalla kohti aikuisuutta. Kun ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opinnot alkavat olla taakse jäänyttä elämää, muuttuvat tietyt asiat.
Opiskeluaikoina näiden asioiden tekemisestä vielä voi selvitä kuin koira veräjästä, mutta niin ei enää ole, kun on aikuistunut ja siirtynyt työelämään.
1. Et ilmesty töihin, koska olet niin kiireinen, väsynyt etkä vain tänään pysty. Tämä saattoi toimia vielä korkeakouluaikoina, mutta ei enää työelämässä.
2. Aikataulusi on sama kuin ystävilläsi. Aikuisten maailmassa ei noin vain lähdetä yllärireissulle tai katsota Netflixiä tunteja putkeen, kun sattuu huvittamaan. Ja mikä pahempaa, sinun ja parhaiden ystäviesi välimatka on voinut kasvaa jopa sadoiksi kilometreiksi elämän kuljettaessa muille paikkakunnille.
3. Elämän aikatauluttaminen niin, ettei ole mitään tehtävää ennen klo 11. Opiskeluaikoina pystyi ehkä välttymään kahdeksan luennoilta, mutta monella työt alkavat kello 8-9 aikaan aamulla.
4. Viikonloppu kestää kolme päivää joka viikko. Perjantait voivat olla vapaata vielä opiskelijana, joten viikonloppumenot pystyy aloittamaan jo torstaina. Aikuisten maailmassa perjantaina ollaan vielä töissä.
5. Olet collegehousut jalassa joka päivä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että enää huonoa hiuspäivää ei piiloteta pipolla tai lippiksellä. Kuivashampoosta tulee hyvä ystävä viimeistään valmistumisen jälkeen.
6. Loputon määrä vaatteita, joita lainata. Opiskeluaikoina monilla on kämppis tai useampia ja jos kämppikset sattuvat olemaan vielä ystäviä, voi heidän vaatteitaan kysyä lainaan. Kun olet omillasi, hankit myös vaatevarastosi itse.
7. Ei tarvitse ostaa ”tosielämän aikuisten vaatteita”. Tiukassa, paljastavassa pikkumustassa ja 10 sentin koroissa ei oikein mennä töihin. Bilevaatteet siirtyvät niitä parin päivän viikonloppuja varten ja vaatekaappiin löytää tiensä asiallisemmat, työelämään sopivat vaatteet.
8. Ei (juuri) seuraamuksia, jos jonkin palauttaa myöhässä. Ei ollut paha juttu aloittaa jotain tehtävää lähellä palautusaikaa ja korkeintaan sait vain huonon arvosanan. Työaikataulujen möhlimisellä voi olla ikävämpiä seurauksia.
9. Tekosyy sille, miksi et ole töissä. Opiskeluaikoina pystyi sanomaan, että opinnot käyvät työstä tai niihin haluaa keskittyä niin paljon, että ei halua tehdä töitä samalla. Valmistumisen jälkeen siihen ei enää voi vedota ja muut alkavat olettaa sinun löytävän töitä.
10. Jokaisen yön saattoi nukkua poika- tai tyttöystävän vieressä. Valmistumisen jälkeen onkin edessä pohdinta siitä, miten kaikki onnistuu, jos välimatka parin välillä kasvaa.
11. Hauskojen bilekuvien julkaisu sosiaalisessa mediassa. Instagramin kännikuvat vaihtuvat asiallisempiin – enää et esittele shottien kumoamisen taitojasi vaan uutta käyntikorttiasi.
12. Pidät pitkän loman. Pitkät kesälomat ovat valmistumisen jälkeen ainakin suurimman osan kohdalla muisto vain.
13. Ei tarvitse miettiä kuinka paljon kaikki maksaa. Opiskelijaedut jäivät opiskelija-aikaan, samoin kuin halvemmat opikelija-asunnot. Valmistumisen jälkeen pitää itse huolehtia itsestään ja palkasta maksaa vuokran lisäksi erinäiset laskut, ruoka ja muut menot.
Lähde: Cosmopolitan
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Näin vähän miehet tietävät naisen anatomiasta: ”Jos naiset koskettavat kuukautisten aikana tuoreita hedelmiä tai muuta ruokaa, ruoka mätänee nopeammin, koska…”
- Tarkista, onko mies tulisesti rakastunut juuri sinuun
- Älä tee näitä 5 yleistä mokaa, joita useimmat tuoreet vaimot tekevät
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias nainen
- Näiden 5 keinon avulla saat hänet rakastumaan itseesi vielä enemmän
- 7 varmaa tapaa olla pikkujoulujen huomiota herättävin nainen
- Nämä 10 ruokaa jokaisen yli kolmekymppisen pitäisi osata kokata
- 10 neuvoa, joiden avulla seksielämäsi pysyy hyvänä, kun olet täyttänyt 40 vuotta
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Näin vähän miehet tietävät naisen anatomiasta: ”Jos naiset koskettavat kuukautisten aikana tuoreita hedelmiä tai muuta ruokaa, ruoka mätänee nopeammin, koska…”
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Nämä 5 tekijää vaikuttavat siihen, kuinka kauan laihtuminen kestää
- 23 asiaa, jotka naisten tulisi tietää miehistä (mutta eivät tiedä)
- Miehesi on kuultava sinulta joka kuukausi ainakin nämä 5 lausetta tai sanaa
- Oletko keski-ikäinen? Syö näitä 3 ruokaa, ja saat lisää elinvuosia
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee muita naisia
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet ahdistunut
- Koita näitä 6 salaista taktiikkaa ja saat pidettyä miehen tyytyväisenä