10 pientä kumppanin tekemää asiaa, jotka merkitsevät paljon naisille

Nämä erilaiset teot ja eleet voivat kertoa naiselle, että hänestä välitetään.
Luultavasti jokainen nainen haluaa toisinaan tulla hemmotelluksi kumppaninsa taholta; suuret eleet, yllätykset ja lahjat ovat tervetulleita. Pienillä teoilla voi olla kuitenkin paljon suurempi merkitys kuin satunnaisilla lahjoilla ja ne voivat kertoa naiselle, kuinka paljon kumppani välittää.
PopSugarin mukaan naiset usein mieltävät merkitykselliseksi kumppanien teot, joita he eivät ole suunnitelleet tai eivät edes huomaa tai ajattele tekevänsä. Simppelit, suloiset eleet ovat niitä, jotka nousevat omaan arvoonsa.
Alle on listattu 10 esimerkkiä tällaisista pienistä teoista, jotka merkitsevät paljon naisille.
1. Päivästä kysyminen
”Miten päiväsi meni?” Tämä on simppeli kysymys, mutta kun kumppani sen esittää, se kertoo hänen välittävän arkipäiväisistä asioista. Naiset usein pitävät siitä, että kumppani välittää pienistä asioista.
2. Auton oven avaaminen
Tämä on suloinen, kohtelias ele, jota PopSugarin mukaan aina arvostetaan.
3. Puhelut
Nykyisin monet kommunikoivat viestitellen ja soittaminen on jäänyt vähemmälle. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö oman rakkaan kanssa olisi mukava jutella puhelimessa. Kun kumppani soittaa, se kertoo naiselle hänen todella haluavan jutella juuri sinä hetkenä sen sijaan, että odottaisi aina viestiin vastausta.
4. Pitäminen kädestä kiinni
Kun kumppani ottaa naisen käden käteensä, on se osoitus tunteista ja myös osoitus muille, että kumppani on ylpeä suhteesta. Se on suloinen ele, joka PopSugarin mukaan usein unohdetaan.
5. Pitkät halaukset ja suukot
Halauksen tai suukon pitkittäminen edes hetken aikaa kertoo jo paljon. Se on omalla tavallaan muistutus siitä kumppanin tunteista.
6. Satunnaiset suloiset viestit
Vaikka naiset pitävätkin siitä, että kumppani soittaa, myös suloiset viestit ovat monen mieleen. Jo pelkkä ”Toivottavasti sinulla on kiva päivä” -viesti voi piristää ja tuoda hymyn huulille. Se on myös osoitus siitä, että kumppani ajattelee toista puoliskoaan.
7. Ulkonäköön liittyvät kehut
Kukapa ei haluaisi kuulla näyttävänsä hyvältä, mutta kehuihin hukuttaminen voi kääntyä vastaan. Sen sijaan naiset nauttivat yleensä siitä, kun kumppani nostaa esiin jonkin seikan, josta pitää, olipa se sitten asu tai jokin piirre.
8. Kuunteleminen
Kun kumppani todella keskittyy siihen, mitä nainen kertoo, osoittaa se kiinnostusta ja sitä, että nainen on kumppaninsa huomion arvoinen.
9. Yksityiskohtien muistaminen aiemmista keskusteluista
Kun kumppani ottaa esiin jonkin pienen yksityiskohdan, jonka nainen on tuonut esiin aiemmin, osoittaa se kumppanin kuunnelleen ja kiinnittäneen huomiota siihen, mistä nainen puhuu. Asian ei tarvitse edes liittyä naiseen itseensä, vaan esimerkiksi jos hän on kertonut ystävällään olevan vaikeaa, voi tästä kysyminen olla merkityksellistä naiselle.
10. Odottamattomat rakkaudentunnustukset
”Rakastan sinua” on jotain, jonka kuuleminen parisuhteessa tuntuu yleensä aina hyvältä. Kun sen kuulee vielä hetkenä, jolloin sitä ei odottanut, kuten ajomatkan aikana jonnekin tai kun lähekkäin katsoo televisiota, se on vielä erityisempää.
Minkälaiset pienet teot merkitsevät sinulle paljon? Kerro se kommenteissa!
Lähde: PopSugar
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Oletko valmis vanhemmuuteen? Varmista nämä 3 asiaa ennen päätöstä
- Näin hemmottelet itseäsi helpolla suklaakasvonaamiolla – nuorentaa ja maistuu hyvältä!
- 6 vinkkiä, joilla saat lapset osallistumaan kotitöihin
- Jääkaapistasi pitää löytyä nämä 7 ruokaa, jos haluat pudottaa painoa
- Näin toimii nainen, joka hallitsee taloutensa – 11 käytännön valintaa
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- Nämä 6 asiaa jokaisen äidin pitäisi tehdä päivittäin oman hyvinvointinsa eteen
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Näistä syistä jokainen nainen tarvitsee rinnalleen lemmikin
- Puolet miehistä päättäisi parisuhteen, jos nainen ei suostu tekemään yhtä asiaa
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Katseleeko miehesi muita naisia? Tee nämä 7 asiaa!
- Näistä 5 merkistä tiedät, että olet yhdessä elämäsi rakkauden kanssa
- Miehet rakastavat, kun nainen tekee nämä 10 asiaa – teetkö sinä?
- Näillä arkisilla teoilla varmistat, että nainen pysyy rinnallasi ikuisesti
- Kysy mieheltäsi seuraavat 5 kysymystä, jos haluat pitää suhteessanne kipinän elossa
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä