Aina merkit eivät ole niin silmiinpistäviä.

Nykyaikana on entistä helpompi pettää, mutta myös helpompi jäädä kiinni pettämisestä. Yleisimmät pettämiseen viittaavat merkit ovat jo monen tiedossa, kuten laihduttaminen, kiinnostus uudenlaista musiikkia tai ruokaa kohtaan tai vaatevaraston uudistaminen.

Toki nämä asiat voivat tapahtua myös muuten eikä pettäminen ole aina sen aiheuttaja. Alle on kuitenkin listattu vähemmän silmiinpistäviä merkkejä, jotka voivat kieliä kumppanin uskottomuudesta.

1. Uusi ilmaisuja

Jos kumppani alkaa puhua eri tavoin kuin yleensä, voi se kieliä pettämisestä. Jos hän viettää tarpeeksi aikaa salarakkaansa kanssa, voi tämän käyttämät erilaiset sanonnat ja tavat puhua tarttua kumppaniisi.

2. Tavat muuttuvat

Jos arkirutiineissa tapahtuu äkillisiä muutoksia, voi se herättää epäilystä. Esimerkki: kumppani aina ennen kotiin tullessaan kysyi ensimmäisenä, miten päivä meni tai mitä syödään tai muuta vastaava. Nyt hän meneekin suoraan suihkuun.

3. Ajelua yksin

Yleensä lähtisitte ostoksille yhdessä, mutta nyt kumppanisi keksii aina syitä, miksi hänen täytyy mennä yksin.

4. Hän käyttäytyy eri tavoin

Salasuhde voi saada pettäjän tuntemaan olonsa nuoremmaksi ja impulsiiviseksi uudelleen, ja se voi myös vaikuttaa hänen käytökseen muutenkin.

5. Hän vähättelee toisten pettämistapauksia

Kerrot parhaan ystäväsi miehen pettäneen ja sen sijaan, että kumppanisi reagoisi tyrmistyneesti kuin sinä itsekin, hän alkaakin puolustella pettäjää. ”Hänhän oli onneton suhteessaan.” ”Ihmiset pettävät. Sellaista elämä on.” Muiden tuomitseminen tarkoittaisi hänen itsensäkin tuomitsemista eikä hän halua tehdä sitä.

6. Asiantuntija erikoisissa aiheissa

Jos kumppanisi alkaa yllättäen kertoa faktoja asioista, joista hän ei ole koskaan aiemmin osoittanut minkäänlaista kiinnostusta, voi kyse olla siitä, että hän salarakkaansa kiinnostuksen kohteet ovat alkaneetkin kiinnostaa häntä ja näin hän löytää tavan puhua hänestä ilman, että paljastaa liikoja.

7. Tyhjä tuijotus

Sanavalmis kumppanisi joutuu yllättäen miettimään, mitä vastaisi, kun kysyt viattomasti hänen edellisestä pyörähdyksestä Bauhausissa. ”Sinnekö kerroin meneväni? Mitähän minä sanoin, että aion käydä katsomassa sieltä… Yrittääkö hän saada minut kiinni valehtelusta?” petollisen kumppanin mielessä pyörii samalla, kun sinä näet vain tyhjää tuijottavan katseen.

8. Stressi näkyy

Salasuhteesta aiheutuva syyllisyys ja stressi suuren salaisuuden pitämisestä voi viedä veronsa näkyvästi. Oireina voivat olla muun muuassa unettomuus, syöminen ei kiinnosta tai masentunut olo.

9. Sinulla ei ole puhtaat jauhot pussissasi

Hymyilet tarjoilijalle ja kumppanisi suuttuu. Hän tietää, että se on sinulta tyypillistä käytöstä, mutta yllättäen häntä on alkanut häiritä se. Kun hän tietää itse pettävänsä, hän tietää myös, että yhtä hyvin sinä saattaisit tehdä samoin.

10. Libidon herättelyä

Kumppanin salasuhde on voinut herättää hänen seksihalujaan uudella tavalla ja hän voi koettaa saada vaikutuksen tarttumaan myös sinuun.

Lähde: Popsugar