Kuukautisista puhuminen mielletään epämukavaksi ja monet naiset esimerkiksi piilottelevat suojiaan matkalla vessaan.

Kuukautiset on täysin luonnollinen ja normaali asia, missä ei ole mitään hävettävää. Tästä huolimatta moni nainen tuntee häpeää tai heidät häpäistään tai syyllistetään kuukautistensa takia, kertoo Daily Mail.

Kuukautisalushousuja valmistavan THINX:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan 58 prosenttia naisista on tuntenut häpeää, kun heillä on kuukautiset. 42 prosenttia naisista sen sijaan kertoi kokeneensa ”period-shamingia”, häpäisyä ja syyllistämistä kuukautisten takia.

Yksi viidestä naisesta on tuntenut kuukautishäpeää tuntemansa miehen kommenttien takia, kysely paljasti. Tämän lisäksi 12 prosenttia naisista koki häpäisyä perheenjäsenen taholta ja yksi kymmenestä sanoi häpäisijän olleen luokkakaveri.

Kyselyyn osallistui 1 500 naista ja 500 miestä. Näistä miehistä peräti 44 prosenttia myönsi vitsailleensa tai kommentoineensa kumppaninsa mielialaa, kun hänellä oli kuukautiset.

Daily Mailin mukaan työpaikalla tilanne on vielä ikävämpi. 51 prosenttia miehistä kertoi olevansa sitä mieltä, että on epäsovelista, että naiset avoimesti mainitsevat kuukautisensa työpaikalla.

Näiden tulosten valossa ei olekaan yllätys, että moni nainen myöntää tuntevansa tarvetta aktiivisesti piilotella sitä, kun heillä on kuukautiset. Lähes kolme neljästä (73%) kyselyyn osallistuneesta naisesta kertoi piilottaneensa kuukautissiteen tai tamponin näkyvistä mennessään vessaan.

”Kuukautishäpeä on asia, jota monet naiset tuntevat, alkaen heidän ensimmäisistä kuukautisistaan, jotka voivat olla jo niin nuorena kuin 8-vuotiaana”, THINX:n edustaja sanoi.

”Nämä häpeän tunteet ja itseinho voimistuvat kiitos yhteiskunnan, joka kertoo naisille, että heidän vartaloidensa pitäisi olla puhtaita ja siistejä ja jos ne eivät sellaisia ole, ei siitä pidä puhua avoimesti ja rehellisesti. Kenenkään”, edustaja lisäsi.

Daily Mailin mukaan kyselyn tuloksista myös paljastui, että 65 prosenttia naisista on käyttänyt tiettyjä vaatteita, jotta mahdollinen ohivuoto ei paljastuisi, kun taas 29 prosenttia on perunut suunnitelmiaan, kuten uimisen tai kuntoilun, mikä olisi voinut paljastaa heillä olevan juuri kuukautiset.

Seitsemän kymmenestä naisesta on jopa pyytänyt ystäväänsä kävelemään takanaan kuukautisten aikana ja näin varmistamaan, näkyykö kuukautiset vaatteiden läpi.

Moni nainen (63%) peruu suunnitelmiaan myös kuukautiskivun tai PMS-oireiden takia. Daily Mailin mukaan useat osallistujista sanoivat kertovansa rehellisesti syyn perumiselle, mutta 40 prosenttia kuitenkin myönsi käyttävänsä jotain tekaistua syytä.

Pelkästään häpeä ei saa naisia olemaan epärehellisiä kuukautisvaivoistaan, kertoo Daily Mail. 62 prosenttia naisista nimittäin väitti kyselyssä, että he ovat kokeneet, etteivät muut ota heidän kuukautiskipujaan vakavasti.

Häpeä vaikuttaa myös siihen, miten naiset puhuvat luonnollisista asioista: yksi kolmesta tuntee epämukavaksi käyttää vagina-termiä muiden kuullen, 62 prosenttia häiritsee jo kuukautiset-sanan käyttäminen ja 47 prosenttia käyttää ”miellyttävämäpiä” nimityksiä kuukautisilleen, kuten ”se aika kuusta” tai ”kuukausittainen vieras” tai ”luontoäiti”.

THINX:n teettämästä kyselystä selvisi sekin, että 44 prosenttia naisista tuntee olonsa kiusalliseksi, kun ostavat kuukautissuojia ja 15 prosentille se on jo niin epämukavaa, että he ostavat ne mieluummin netistä kuin kaupasta. Osa naisista (65%) kuitenkin voi pyytää kumppaniaan ostamaan suojat heille ja lähes kolme neljästä miehestä sanoi, että se ei haittaa heitä.

Kyselyn mukaan kuukautiset vaikuttavat myös makuuhuoneen puolella. Yli puolet naisista ja miehistä ei innostu seksin harrastamisesta kuukautisten aikana ja 31 prosenttia miehistä kuvailee sitä jopa ällöttäväksi ja 35 prosentin mielestä se ei ole soveliasta.

Yksi kolmesta naisesta on kokenut sen, että heidän kumppaninsa on kieltäytynyt seksistä saatuaan kuulla naisella olevan kuukautiset. Daily Mailin mukaan tämän johdosta 56 prosenttia naisista on tuntenut epämukavaksi ehdottaa seksiä tai harrastaa seksiä kuukautisten aikana, koska ovat pelänneet, miten kumppani reagoi.

Yli kolmannes naisista (38%) myönsi tunteneensa paineita tehdä toisenlaisia seksuaalisia asioita kumppaneilleen, koska he itse tai heidän kumppaninsa ei halunnut harrastaa seksiä kuukautisten aikana.

Kyselyn tuloksista ilmeni onneksi jotain positiivistakin: 70 prosenttia naisista tuntee olonsa mukavaksi puhua kuukautisistaan kumppaninsa kanssa ja 71 prosenttia miehistä sanoi, että heistäkin se on ihan okei.

”Kuukautisiin liittyvää kulttuuria täytyy muuttaa ja se vaatii sekä naisia että miehiä tapahtuakseen”, THINX:n edustaja kommentoi.

”Se alkaa avoimesta, rehellisestä keskustelusta ja jatkuu koulutuksella, joka voimaannuttaa naisia tuntemaan olonsa tietoiseksi ja mukavaksi vartaloissaan ja vuodoissaan”, edustaja jatkoi.

Aika muutokselle kuukautisiin suhtautumisessa on nyt. Yksi askel avoimuutta päin on tullut Libresseltä, jonka julkaisemalla mainosvideolla oli mukana kuukautisverta, mitä yleensä kuukautisiin liittyvissä mainoksissa ei nähdä – voit lukea aiheesta lisää täällä.

Lähde: Daily Mail