Viisi myyttiä uniapneasta: Erikoislääkäri oikoo harhaluuloja monen suomalaisen sairastamasta taudista

Hoitamattomana uniapnea laskee tuntuvasti elämänlaatua.
Vaikka koronavirus nyt valtaa uutisotsikot, on ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille uhkana myös muut sairaudet. Yksi niistä on uniapnea, jota myös moni suomalainen sairastaa tietämättään.
Terveystalon mukaan uniapnea on unihäiriö, johon liittyy liian vähäinen hengitys tai toistuvat, yli kymmenen sekunnin mittaiset hengityskatkokset. Katkokset johtuvat joko runsaan rasvakudoksen tai rakenteellisten syiden vuoksi ahtautuneesta nielusta.
Hengitysliiton mukaan jopa 9-24 prosenttia väestöstä sairastaa uniapneaa, ja Suomessa sitä sairastaa vähintään 300 000 henkilöä. Uniapnea on yleisintä 40-65-vuotiailla, mutta sitä voivat sairastaa kaikenikäiset – myös lapset.
Uniapnean yksi merkittävistä syistä on ylipaino, mutta myös kasvojen ja kaulan rakenteelliset tekijät vaikuttavat sekä sille voi altistaa kilpirauhasen vajaatoiminta. Hoitamattoman uniapnea on vakava terveysriski sekä laskee tuntuvasti elämänlaatua.
Terveystalon mukaan hengityksen katkeillessa veren happipitoisuus laskee, mihin elimistö reagoi monenlaisin oirein. Uniapneaan liittyy paljon harhaluuloja, joita Terveystalon korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Kimmo Saloranta oikoo alla.
Myytti 1: Väsymykselle ei voi mitään
Salorannan mukaan pitkään jatkunut väsymys kannattaa aina tutkituttaa.
”Uniapneaa sairastavalla elimistö ajautuu kovaan stressitilaan, jolloin uni muuttuu kevyemmäksi eikä siksi välttämättä virkistä. Jos sairautta on syytä epäillä, kannattaa hakeutua tutkimuksiin korva-, nenä- ja kurkkutautien tai keuhkosairauksien erikoislääkärille, joka voi diagnosoida uniapnean unta rekisteröivän laitteen avulla”, hän kertoo Terveystalon sivuilla.
Myytti 2: Uniapneaa esiintyy vain ylipainoisilla ja vanhoilla ihmisillä
”Arviolta kaksi prosenttia suomalaisista naisista ja neljä prosenttia miehistä sairastaa uniapneaa. Toisaalta on esitetty arvioita, että määrä saattaa olla kymmenkertainenkin. Ylipaino on yksi taudille altistava tekijä, mutta sitä esiintyy myös normaalipainoisilla ja hoikilla”, Saloranta sanoo.
”Uniapnea ei myöskään ole riippuvainen iästä, sillä sitä voivat sairastaa jopa lapset. Esimerkiksi leukojen kehitys ja kielen sekä kita- ja nielurisojen koko voivat altistaa hengitysongelmille”, hän jatkaa.
Myytti 3: Uniapneapotilas kuorsaa ja on aina väsynyt
Salorannan mukaan öÖinen kuorsaus ja uupumus päiväsaikaan ovat uniapnean selvimpiä oireita, mutta usein vieressä nukkuva on kuitenkin ensimmäinen, joka kiinnittää huomiota katkeilevaan hengitykseen.
”Aina potilas ei itse edes tunne väsymystään, sillä hän kulkee päivät stressitilan aiheuttaman adrenaliinin voimalla. Uniapneaan ei kuitenkaan välttämättä liity hengityskatkoksia tai kuorsausta. Osalla hengitys vain on liian pinnallista, jolloin elimistö ei saa tarpeeksi happea, jolloin unen laatu huononee”, erikoislääkäri selittää.
Myytti 4: Uniapnean ainoa hoitomuoto on nukkumista vaikeuttava maski
Saloranta kertoo Terveystalon sivuilla, että jos potilaalla on ylimääräisiä kiloja, painonpudotus on ensisijainen hoitomuoto.
”Lievää uniapneaa voidaan hoitaa alaleukaa yön yli eteenpäin siirtävillä hammaskiskoilla, ja lapsilla uniapneaa hoidetaan tyypillisesti pienentämällä kita- ja nielurisoja”, hän toteaa.
”Keskivaikeaa ja vaikeaa uniapneaa sairastavat hyötyvät eniten nenälle asetettavasta CPAP-maskista, jonka kanssa nukkumiseen tottuu nopeasti. Tietyissä leukojen rakenteellisissa ongelmissa käytetään leukoja muovaavia leikkaushoitoja. Erittäin vaikeahoitoisissa uniapneatapauksissa on myös käytetty uutta hoitoa. joka stimuloi kielen lihaksia hengityksen tahdissa”, Saloranta lisää.
Myytti 5: Uniapnean kanssa pärjää hyvin ilman hoitoa
”Verenpaine-, kolesteroli- ja verensokeriarvot ovat uniapneaa sairastavilla usein koholla, mikä nostaa sydän- ja verisuonitautien riskiä. Moni uniapneaa sairastava kärsii lisäksi ärtyneisyydestä, masennus- ja muistioireista sekä keskittymiskyvyn laskusta. Miehillä voi esiintyä jopa impotenssia”, Saloranta listaa sairauden vaikutuksia.
”Hoitamattomana uniapnea altistaa kilojen kertymiselle, sillä huonolaatuinen uni vaikuttaa kylläisyyttä ja nälkäisyyttä sääteleviin hormoneihin. Hoitoon hakeutuminen voi parantaa terveyttä ja elämänlaatua monin tavoin”, hän muistuttaa.
Lähde: Terveystalo, Hengitysliitto
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä