Vietä deitti-ilta rakkaasi kanssa: 6 simppeliä ideaa mille tahansa päivälle
Tällaisten treffi-ideoiden avulla erityistä laatuaikaa voi viettää niin arkena kuin kuin viikonloppuna.
Pitkissä parisuhteissa arjen kiireet voivat johtaa siihen, että yhteinen laatuaika jää vähemmälle. Välillä on hyvästä omistaa parisuhteelle ja toisilleen treffi-ilta ja tuoda hieman romantiikkaa elämään.
Your Tango listasi simppeleitä treffi-ideoita, joita voi toteuttaa vaikka keskellä viikkoa. Nämä ideat ovat hauskoja, helppoja eivätkä johda siihen, että seuraavana päivänä olet töissä väsynyt – lue vinkit alta.
Lainatkaa elokuva kirjastosta
Netflixin ja muiden suoratoistapalveluiden suosion myötä on helppo unohtaa, että kirjastotkin ovat olemassa ja niistä voi lainata elokuvia katsottavaksi. Kirjaston hyllyjen kätköistä voi löytää katsottavaksi jotain sellaista, mitä ei muuten olisi tullut ajatelleeksi. Myös työntekijöiltä voi kysyä suosituksia vaikkapa jostain klassikkoelokuvasta, joka sopisi treffi-illan viihteeksi. Sitten vain kaupasta leffaeväät ja sohvalle lähekkäin nauttimaan elokuvan maailmasta.
Pelit kehiin
Lautapelit eivät suinkaan ole viihdettä vain lapsille. Jos kotoanne ei löydy mitään pelattavaa, käykää kiertämässä kirpputoreja, josko sieltä löytyisi jokin teille sopiva peli tai suosiolla ostakaa kaupasta uutena esimerkiksi jokin klassikkopeli, kuten Afrikan tähti tai Muuttuva labyrintti, tai uudempi suosikki, kuten Carcassonne. Tietysti pelejä voi pelata myös pilke silmäkulmassa – miltä kuulostaisi strippiversio Scrabblesta?
Herkutelkaa jälkkäreillä
Your Tangon mukaan lempiravintolaan meneminen pitkän työpäivän jälkeen on perinteinen tapa, mutta se voi alkaa niin sanotusti maistua puulta, kun menun osaa jo ulkoa. Siksi vaihtelu voi tehdä hyvää ja kannattaakin valita uusi ravintola, esimerkiksi sellainen, joka tunnetaan jälkiruoistaan, ja herkutella yhdessä sellaisilla. Korona-aikana muistakaa vain turvallisuus ravintolassa vieraillessa tai ottakaa ruoat kotiin.
Seikkailkaa naapurustossa
Lähtekää ajelulle (tai pyöräilemään tai kävelylle) omaan naapurustoon tai ympäri asuinpaikkakuntaanne ja laittakaa musiikki pauhaamaan. Yksi parhaimpia asioita on edessä häämöttävä tie, oma rakas vieressä, vaihtuvat maisemat ja mahdollisuus löytää jotain uutta itselle muuten niin tutulta seudulta. Auringon paistaessa ajelu tuntuu vielä paremmalta.
Adrenaliini virtaamaan
Liikunta ja kuntoilu voi myös jäädä vähemmälle arjen keskellä eikä pitkän työpäivän jälkeen salille meneminen houkuta. Jos järjestää treffi-illan kuntoilun merkeissä, saa silloin näppärästi hoidettua kaksi kärpästä yhdellä iskulla: yhteistä aikaa ja kuntoilua. Yhdessä voi käydä niin lenkillä, uimassa kuin salillakin tai järjestää treeni-illan kotona. Yhdessä voi kokeilla myös jotain uutta, kuten seinäkiipeilyä tai mennä yhdessä joogatunnille.
Rentoudu cocktailien parissa
Yhdellä tai kahdella käyminen ei vielä välttämättä johda siihen, että seuraavana päivänä on nuutunut olo töissä. Kylminä päivinä kuumat juomat ja kuuma seura tekee hyvää, kun taas kuumien päivien kuuma seura kaipaa rinnalleen jotain viilentävää. Tutustu asuinpaikkakuntasi pubeihin ja baareihin, ja valitkaa jokin teille tuntematon paikka – ties vaikka löytäisitte uuden suosikkipaikan itsellenne! Tai selvittäkää, mistä saa paikkakunnan parhaimmat drinkit ja käykää rentoutumassa niiden äärellä – toisiinne keskittyen. Tässäkin on kuitenkin syytä muistaa koronaturvallisuus! Cocktaileja voi myös tehdä kotona ja ruveta yhdessä toinen toisillenne loihtimaan erilaisia drinkkejä.
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Jokaisen pitäisi pyytää vierailtaan tätä yhtä palvelusta edes kerran vuodessa – itse et todennäköisesti huomaa samaa asiaa
- Moni syyttää hellettä, vaikka todellinen syy huonoihin yöuniin voi olla aivan toinen
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa