Video: Taapero reagoi hauskan hämmentyneesti isänsä kaksoisveljeen
Isänsä ja setänsä sylissä vuorotellen ollut taapero luuli kumpaakin isäkseen.
16 kuukauden ikäinen Reed elää harvinaisessa perheessä, sillä hänen isänsä ja äitinsä omaavat kaksoissisarukset, jotka ovat myös keskenään naimisissa. Tämä on johtanut myös taaperoa hämmentäneeseen tilanteeseen, josta on julkaistu viraalivideo. Reedin isän, Stephen Ratpojanakulin kaksoisveli Michael oli vaimonsa kanssa Reedin lapsenvahtina omassa kodissaan. Kun Stephen ja hänen vaimonsa Carroll tulivat hakemaan poikaansa, meni pikkuinen hämmilleen siitä, kumpi miehistä on todella hänen isänsä. ”Reed ei ole tottunut siihen, että käytän silmälaseja ja hämmästyneenä hän halusi vuoroin minun ja vuoroin setänsä syliin”, Stephen sanoi BuzzFeedille. Perheen mielestä tilanne oli huvittava ja se kuvattiin videolle. Aluksi Reed halusi setänsä sylistä isänsä (harmaassa paidassa videolla) syliin, mutta halusi takaisin setänsä syliin, kun Michael-setä otti silmälasit pois päästään. Reedin vaihtaessa sylistä toiseen, hän koko ajan ajatteli häntä pitelemättömän osapuolen kaksoisveljistä olevan isänsä ja sanoi heitä vuorotellen isäkseen. Stephen julkaisi videon ensin Facebookissa ja siitä on tullut kansainvälinen viraalihitti. Reedin äidillä on kaksoissisko, joka on siis taaperon isän kaksoisveljen vaimo, mutta siskosten kesken Reed ei kuitenkaan mene hämilleen. Stephenin mukaan videolla nähtävää tilannetta on kokeiltu sisarusten välillä, mutta Reed tunnistaa äitinsä. ”Olivatpa he kuinka identtisiä tahansa, taapero tunnistaa aina äitinsä”, Stephen sanoi.Voit katsoa taaperoa hämmentäneestä tilanteesta kuvatun hassun videon jutun yltä.
Lähde: BuzzFeedLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Kiusallista alapään ongelmaa on turha hävetä – näin hoidat sen kuntoon helposti
- Haluatko eroon vatsarasvasta? Näin onnistut askel kerrallaan
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Tiesitkö nämä vapusta? 11 faktaa, jotka avaavat juhlan historiaa
- 5 tapaa, joilla seksin puute näkyy kehossa ja mielessä
- Top 12 parisuhteen riidanaihetta – numero 1 on selvästi yleisin
- 9 asiaa, jotka kannattaa miettiä ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä