Video: Onnistutko katsomaan tämän videon haukottelematta?
Koska haukotus voi tarttua, saattaa tätä videota katsoessa haukotella kerran, jos toisenkin.
Jokainen tietää, kuinka haukotus voi tarttua, mutta tiesitkö, että haukotuksia on kahdenlaisia – spontaaneja ja tarttuvia? Popsugarin Girls’ Guide julkaisi videon, jolla käydään läpi faktoja haukottelusta, ja samalla voit testata, kuinka hyvin haukotus tarttuu videolta nähtynä.
Videon mukaan spontaaneja haukotuksia tapahtuu, kun olet tylsistynyt tai väsynyt. Spontaanit haukotukset eivät ole iästä riippuvaisia ja jopa kohdussa olevat vauvat voivat haukotella näin.
Tarttuvat haukotukset taas tulevat tutuksi vasta noin 4-vuotiaana, jonka ikäisenä myös lapsille alkaa kehittyä käsitys empatiasta. Monissa tutkimuksissa onkin esitetty, että tarttuvat haukotukset olisivat yhteydessä empatiaan, mutta Duken yliopiston tutkimus kuitenkin väittää, ettei tarttuvalla haukotelulla ole mitään tekemistä empatian kanssa.
Samaisessa tutkimuksessa myös testattiin haukotusten tarttumista; 67 prosenttia haukotuksille altistuneista ihmisistä haukotteli, mutta loppuihin se ei vaikuttanut. Videon mukaan tarttuvat haukotukset ovatkin edelleen mysteeri.
Voit katsoa videon jutun yltä ja kerro sen jälkeen alla kommenteissa, kuinka monta kertaa video sai sinut haukottelemaan!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä tähtimerkki on selvästi muita älykkäämpi – kuulutko sinä joukkoon?
- Jos olet yli 50-vuotias nainen, tee nämä 5 asiaa aina herättyäsi
- 7 erinomaista syytä aloittaa jooga – kehosi ja mielesi tulevat kiittämään
- 6 helppoa ja yksinkertaista iltarutiinia, jotka saavat sinut nukahtamaan nopeammin
- Tässä on 15 vinkkiä, joiden avulla kävelet 10 000 askelta helposti joka päivä
- Älä koskaan tilaa kevytkokista lentokoneessa – arvaatko syyn?
- Kaikki älykkäät miehet tekevät nämä 10 asiaa ennen treffeille lähtöä
- 8 ruokaa, joita pidetään terveellisinä – mutta jotka eivät todellakaan ole sitä
- Tällä helpolla kikalla saat ripsistäsi pitkät ja tuuheat – oletko jo kokeillut tätä?
- Tunnetko todella kumppanisi? 10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää puolisostaan
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- Tämä liikuntamuoto saa kasvosi ikääntymään nopeammin – älä harrasta liian usein
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta