Video: Nukahda revontulien loimua ihastellen – lasi-iglun lämmössä se onnistuu
Lapissa lasi-iglujen suojassa voi nukahtaa samalla, kun revontulet värittävät yötaivasta.
Saariselällä sijaitseva Kakslauttanen Artic Resort on noussut otsikoihin ympäri maailman. Lomapaikan erikoisuus on, että siellä voi yöpyä lasi-igluissa, joissa voi talvisin – sään salliessa – ihastella revontulien loimua nukkumaan mennessä. Esimerkiksi INSIDER on julkaissut sekä videon YouTube-kanavallaan että artikkelin kuvineen sivuillaan, missä kerrotaan lisätietoja Suomen Lapin matkakohteesta. Lasi-iglujen lisäksi siellä on esimerkiksi suuri savusauna, jääbaari sekä lumikappeli. Lasi-igluissa voi nukkua paukkupakkasessakin, sillä iglut ovat huoneenlämpöiset. Valittavana on kahden hengen igluja omalla vessalla ja sekä neljän hengen igluja, joissa on vessan lisäksi oma suihku, ja tämän lisäksi löytyy kelomökkejä, joihin on yhdistetty lasi-iglu. Voit katsoa artikkelin yllä olevalta videolta, miltä lasi-iglut ja muu Kakslauttasen tarjonta näyttävät ja tutustua niihin paremmin heidän omilla kotisivuillaan.Haluaisitko sinä yöpyä revontulien loisteessa vai riittääkö sinulle niiden ihasteleminen kotipihalta? Kommentoi alla!
Lähde: INSIDERLUE MYÖS:
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen