Video: Lapset maistavat erilaisia karkkeja ensimmäistä kertaa elämässään
Etenkin kirpeät karkit aiheuttivat sangen huvittavia reaktioita lapsilla.
Osa lapsista pääsee karkkien makuun jo todella pienenä, osa taas odottaa pidempään. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa kuuluivat jälkimmäiseen joukkoon, mutta saivat BuzzFeedin ansiosta mahdollisuuden maistella erilaisia karkkeja ensimmäistä kertaa elämässään ja antaa niistä tuomionsa. Karkkien maistelu kuvattiin videolle, jonka alussa lapset kertoivat, miksi eivät ole aiemmin syöneet karkkia. ”Olen urheilija, joten minun pitäisi syödä terveellisiä juttuja”, toinen tytöistä kertoo. ”Tämä voi olla mahdollisuuteni syödä niin paljon karkkia kuin haluan”, hän lisää, kun taas toinen tyttö sanoo, että vanhempansa ajattelevat hänen saavan karkeista reikiä hampaisiinsa. Toinen pojista vierittää syynsä ”kontrollifriikin” äitinsä niskoille ja toinen taas kertoo, ettei ole syönyt niitä, koska luultavasti ei pidä niistä. Tämän jälkeen lapset pääsevät erilaisten karkkien pariin. BuzzFeed valitsi lasten maistettavaksi muun muassa tujumpia kanelikarkkeja, eräänlaisia mansikkalakupötköjä sekä erittäin kirpeitä karkkeja. ”Ei keinotekoisia makuja tai värejä, en usko”, toinen pojista tokaisee yhtä karkkipatukkaa käsissään pyöritellessään. Lasten reaktiot ovat huvittavia varsinkin, kun he pääsevät todella kirpeiden karkkien pariin. Siinä vaiheessa videokin muuttuu hidastempoiseksi, korostaen lasten reaktioita. Voit katsoa hauskan videon jutun yltä.Minkälaisia muistikuvia sinulla on ensimmäisestä kerrasta, kun söit karkkia? Kerro se alla kommenteissa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pesukone ei ole aina paras vaihtoehto farkuille – tämä oudolta kuulostava tapa on harkinnan arvoinen
- Ajatteletko eri tavalla kuin muut? Nämä harrastukset ovat siihen usein yhteydessä
- Muutamat asiat paljastavat heti kaikille, että elämäsi on todellisuudessa täyttä kaaosta
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Keskity näihin asioihin, jos haluat muiden pitävän sinua kiinnostavampana
- Kaksi hyvin yksinkertaista asiaa, joita fiksutkin ihmiset lykkäävät aivan liian pitkään
- Heitä hyvästit tipattomalle tammikuulle – tässä malli, joka ei kaadu heti alkuun
- Sydänkirurgi vannoo tämän aamurutiinin nimeen – voi muuttaa koko elämän suunnan
- Tunnistatko nämä 10 piirrettä? Ne ovat yleisiä kaikkein onnettomimmilla ihmisillä
- Nämä 5 asiaa ratkaisevat, kukoistaako elämäsi yli 40-vuotiaana vai jämähdätkö paikallesi
- Kelan tukiin muutos: koskee kaikkia, jotka saavat lapsen 1.4.2026 tai sen jälkeen
- Entä jos oletkin itse se narsisti? 8 merkkiä, jotka kannattaa kohdata rehellisesti
- Eron jälkeen voi tuntua kuin elämältä olisi viety pohja – nämä 12 asiaa helpottavat tuskaa merkittävästi
- Näistä merkeistä huomaat, että miehesi on onneton omassa kodissaan
- Tästä syystä alushousut kannattaa jättää pukematta – jopa keskellä talvea
- Sydänkirurgi vannoo tämän aamurutiinin nimeen – voi muuttaa koko elämän suunnan
- Jokin on pahasti vialla, jos miehesi on lakannut välittämästä näistä asioista
- Tunnistatko nämä 10 piirrettä? Ne ovat yleisiä kaikkein onnettomimmilla ihmisillä
- Mummo neuvoi laittamaan sukkahousut pakkaseen – kuulosti hölmöltä, mutta toimi
- Yliajattelulla pilataan liian monta suhdetta – tee nämä asiat toisin