Video: Lapset koettavat selvittää, miten C-kasetti toimii – ”kytketään televisioon ja rei’istä katsotaan musiikkivideoita”
2000-luvun puolivälin jälkeen syntyneillä lapsilla on vaikeuksia keksiä, miten kasetti toimii.
Itä-Englannin Essexissä asuva James Crane vieraili isänsä luona kolmen lapsensa kanssa ja löysi vierailun aikana kokoelman C-kasetteja. Tästä syntyi hulvaton viraalivideo, jonka Daily Mail on jakanut Facebook-sivullaan. Noin nelikymppiselle isälle on selvää, miten kasetteja kuunnellaan, mutta samaa ei voi sanoa hänen lapsistaan, Archiesta, Oscarista ja Gracesta, jotka koettavat videolla pähkäillä, miten kasetit oikein toimivat. Videon kuvaamisen aikaan Archie oli 12-vuotias, Oscar 10-vuotias ja Grace 9-vuotias. Videolla Archie pitelee kasettia korvaansa vasten ja kummastelee, miten se laitetaan päälle. Grace ehdottaa videolla, että kasettien kuuntelemista varten tarvittaisiin televisio, mutta keskimmäisellä lapsista on tähän melkoinen vastaus: ”Ei silloin ollut televisioita”, Oscar sanoo. Isä kysyy, että tarkoittaako 10-vuotias aikaa, jolloin hän oli lapsi, eli 80-lukua, ja Oscar vastaa myöntävästi. ”Olet vain vanha”, Archie tokaisee. Myöhemmin videolla pojat saavat idean, että kasetti yhdistetäänkin televisioon ja sen rei’istä voi katsoa musiikkivideoita. Archie kertoo olevansa haudanvakava, kun isä kysyy pojilta ovatko he tosissaan. Tämän jälkeen isä alkaa nauraa makeasti. Isä kertoi Daily Mailille, että hän koettaa saada käsiinsä kasettisoittimen, jotta voisi näyttää lapsilleen, miten kasetti todella toimii. ”Täytyy katsoa, osaavatko he seuraavaksi keksiä, miten kasetti laitetaan soittimeen”, isä sanoi.Voit katsoa Cranen kuvaaman videon alta.
This will make you feel so old!This will make you feel so old! Julkaissut Daily Mail 7. syyskuuta 2017
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä