Video: Josh Groban ja Kelly Clarkson yhdistivät voimansa – lopputuloksena kaunis duetto
Laulajakaksikko tulkitsi yhdessä kappaleen Phantom of the Opera -musikaalista.
Suomessakin esiintymässä käynyt rakastettu laulaja Josh Groban julkaisi Broadway-musikaaleista tuttuja kappaleita omina tulkintoinaan Stages-nimisellä levyllä vuonna 2015. Kappaleiden joukossa on myös duetto yhdessä ensimmäisen American Idol -kilpailun voittaneen Kelly Clarksonin kanssa. Groban ja Clarkson lauloivat levylle yhdessä Andrew Lloyd Webberin Phantom of the Opera -musikaalista tutun All I Ask of You -kappaleen ja he ovat myös esittäneet sen yleisölle yhdessä. Esitys on osa Grobanin Stages Live -tallennetta, joka näytettiin PBS:n kanavilla Yhdysvalloissa, mutta siitä on julkaistu video YouTubessa, jotta muutkin voivat ihastella kaksikon duettoa. Groban on monille tunnettu upeasta, laajaskaalaisesta äänestään, mutta duetto tuo hyvin esiin sen, kuinka upea ääni myös Clarksonilla on. Lopputuloksena onkin kaunis tulkinta klassikkomusikaalin kappaleesta.Voit katsoa dueton artikkelin yltä. Kappale alkaa noin kohdasta 01:16.
Lähde: RareLUE MYÖS:
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen