Video: Haluaisitko kynsistä pidemmät nopeammin? Kokeile tätä DIY-kikkaa
Jos kyntesi kasvavat mielestäsi liian hitaasti, voi tämä kauneusbloggarin esittelemä kikka auttaa.
Kynnet kasvavat koko ajan, mutta osa naisista voi tuskailla, jos omat kasvavat etanavauhtia. Kauneusbloggari Rachel Levin on kuitenkin esitellyt YouTube-kanavallaan julkaisemassa videossa DIY-niksin, jonka hän vannoo auttavan nopeuttamaan lyhyiden kynsien kasvua.
Videolla Levin tekee oman ”seerumin” kynsille. Sitä varten tarvitaan foolihappotabletteja (Levin käytti 800 mcg:n vahvuisia, foolihappoa on myös sitrushedelmissä), päällyslakkaa, E-vitamiiniöljyä ja valkosipulijauhetta.
”Huomasin kynsieni kasvaneen paljon paremmin, kun käytin valkosipulia tässä ”seerumissa” verrattuna siihen, kun en käyttänyt valkosipulia. Osa lääkäreistä sanoo, ettei valkosipuli vaikuta mitään ja osa sanoo, että vaikuttaa. Minä kokeilin tätä omiin kynsiini ja muutamien ystävieni kynsiin – ja uskokaa pois, kyntemme ovat todella hitaita kasvamaan – ja se toimi”, Levin kertoo videolla ennen kuin tekee ”seeruminsa”.
Kynsien kasvua nopeuttava ”seerumi” tehdään laittamalla päällyslakkaan muutama tippa E-vitamiiniöljyä, pari foolihappotablettia muussattuna tai appelsiinimehua ja hieman valkosipulijauhetta ja sitten kaikki vain sekoitetaan.
”Se ei haise valkosipulille, se haisee tavalliselle kynsilakalle”, Levin sanoo huojennukseksi valkosipulin käytön suhteen.
Levin neuvoo lakkaamaan kynnet kerran päivässä DIY-seerumilla viikon ajan ja tuloksia pitäisi näkyä. Kauneusbloggaaja näyttää myös näyttää videollaan, minkälainen ero tällä kikalla syntyy – videon perusteella kikka todella toimii.
Voit katsoa Levinin ohjeet jutun yllä olevalta videolta. Tutoriaalivaihe alkaa noin 0:55 kohdalta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä