Vanhempasi ovat seksuaalisesti kokeilevampia kuin sinä – ainakin jos ovat sinkkuja
Myös vanhemmat osaavat olla seikkailunhaluisia seksin suhteen.
Omien vanhempien seksielämä on asia, jota moni ei halua ajatella, mutta se on olemassa – olethan sinä todiste siitä. Nyt Women’s Health kertoo, että vanhempasi voivat olla jopa seksuaalisesti kokeilevampia kuin sinä. Deittisivusto Match.comin teettämän kyselyn mukaan suuret ikäluokat – tässä tapauksessa vuosien 1946 ja 1964 välillä syntyneet – kokeilevat kimppakivaa 53 prosenttia todennäköisemmin kuin milleniaalit, eli 1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntyneet. Toisin kuin moni voisi olettaa, on samaiseen suurten ikäluokkien ikäryhmään kuuluvilla myös 118 prosenttia todennäköisemmin yhden yön juttu loman aikana. Women’s Health kuitenkin huomauttaa, että kysely tehtiin sinkuille, joten jos vanhempasi ovat yhdessä, ei heidän touhunsa välttämättä ole aivan samaa luokkaa. Jos taas he ovat eronneet ja sinkkuja, kannattaa miettiä, haluatko ilmestyä ilmoittamatta kyläilemään lauantai-iltana. Match.comin kyselyssä aiheina olivat seksiin, parisuhteisiin ja deittailuun liittyvät eri aihepiirit. Singles in America -kyselyyn vastasi yli 5 500 sinkkua. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Älä sano näitä lauseita itsellesi tai muille – ne lisäävät vain negatiivisuutta
- 10 tapaa, jotka viestivät muille, että sinua on helppo käyttää hyväksi
- Tutkimustulokset puhuvat jäätelön puolesta – jäätelökesä voi nyt alkaa!
- Näillä vinkeillä löydät kumppanin viimeistään kesällä
- Haluatko kasvattaa lapsestasi aidosti hyvän ihmisen? Näillä 5 keinolla onnistut
- Näihin 6 kysymykseen kannattaa saada vastaus ennen ensitreffejä
- Oireiden ilmaantuessa sairaus voi olla jo pitkälle edennyt
- Näin pidätte kipinän yllä ruuhkavuosina – tuoreet vanhemmat unohtavat usein nämä
- Vanhempi, näistä asioista on turha potea syyllisyyttä
- Eronneen miehen tapailu ei ole aina yksinkertaista – vältä nämä sudenkuopat
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- 7 faktaa lasten allergioista, jotka jokaisen vanhemman on hyvä tietää
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Oireiden ilmaantuessa sairaus voi olla jo pitkälle edennyt
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Anopin erikoinen tapa säästää tyhjät vessapaperirullat paljastui – helpottaa siivousta kummasti