Maalaa pieniä kiviä punaiseksi ja laita puutarhaan – yllättävän nerokas idea
Kesä lähestyy, ja monella alkaa mielessä pyöriä omat istutukset. Erityisesti mansikat kuuluvat monen pihan tai parvekkeen suosikkeihin. Jos haluat suojata satoa tänä kesänä, yksi yllättävän yksinkertainen niksi voi olla kokeilemisen arvoinen.
Maalaa pikkukiviä punaisiksi
Idea on yksinkertainen. Maalaa pieniä kiviä punaisiksi ja asettele ne mansikkamaan joukkoon jo ennen kuin oikeat marjat kypsyvät.
Vinkin taustalla on ajatus, että linnut erehtyvät luulemaan kiviä mansikoiksi. Kun ne käyvät nokkimassa “marjoja” ja huomaavat, ettei maku vastaa odotuksia, ne oppivat nopeasti välttämään aluetta.
Kun oikeat mansikat myöhemmin kypsyvät, linnut eivät välttämättä enää palaa yhtä innokkaasti.
Ohje:
Toteutus on helppo ja nopea:
- Valitse pieniä, mansikan kokoisia kiviä ja maalaa ne punaisiksi. Halutessasi voit lisätä pieniä mustia pisteitä, jotta ne muistuttavat vielä enemmän oikeita marjoja.
- Anna kivien kuivua kunnolla ja asettele ne mansikkapenkkiin hyvissä ajoin ennen sadon kypsymistä. Ajoitus on tärkeä, jotta linnut ehtivät “oppia” ennen oikeita herkkuja.
Vinkki on nousi esiin viime vuoden puolella sosiaalisessa mediassa, ja moni on kokenut sen toimivaksi.
Se ei vaadi suuria hankintoja, mutta voi säästää yllättävän paljon marjoja.
Jaa vinkki myös kavereillesi!
Lue myös:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Täytitkö 40? Nämä muutokset voivat tulla vähitellen vastaan
- Älä luovu näistä 12 asiasta varsinkaan parisuhteen vuoksi
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon
- Näitä 6 asiaa ei kannata tehdä juuri ennen seksiä – yksi kohta yllättää
- 7 asiaa, joita et naisystävänä saisi laiminlyödä
- Kesä koettelee monen parisuhdetta – tämä ongelma toistuu vastaanotoilla
- 15 asiaa, joita lapsettomat naiset toivovat, ettei heidän tarvitsisi selittää
- 10 asiaa, jotka kannattaa tehdä päivittäin, jos haluat painon putoavan
- Uskallatko vastata rehellisesti? Nämä kysymykset voivat paljastaa ongelman, jonka moni yrittää sivuuttaa
- 14 asiaa, jotka tekevät deittailusta välillä todella raskasta
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa