Vaikuttaako sooloseksi siihen, kuinka seksi koetaan toisen ihmisen kanssa?
Sooloseksillä voi olla vaikutusta siihen, miten seksi koetaan muiden kanssa, joten sitä on hyvä selvittää.
Cosmopolitan -lehdessä esitellään miten sooloseksi on hyväksi monella eri tavalla, mutta muiden kanssa seksi voi tuntua sen jälkeen erilaiselta. Siitä on hyötyä sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille.
Itsetyydytys parantaa mielialaa, alentaa stressiä ja edistää kehon hyvinvointia. Silloin saadaan aika varmasti orgasmi. On julkaistu uusi tutkimus, jossa tarkastellaan miten orgasmin saavutus onnistuu toisen kanssa sen jälkeen, kun on itse masturboinut.
Tutkimuksessa oli mukana 2000 naista. Mukana olijat harrastivat kumppaninsa kanssa seksiä keskimäärin kaksi kertaa viikossa ja masturboivat kerran kahdessa viikossa. Suurin osa kertoi käyttäneensä sooloseksissä klitorisstimulaation antavaa välinettä ja noin puolet välinettä, joka laitetaan emättimen sisään.
Tuloksissa havaittiin, että ne naiset, jotka masturboivat siten, että siinä matkittiin seksin harrastamista kumppanin kanssa, saivat orgasmin helpommin myös kumppaninsa kanssa ja kokivat siitä suurempaa nautintoa. Samalla saatiin selville myös se, että onnellisessa ja tyydyttävässä parisuhteessa olevat kokivat vähemmän ongelmia orgasmin saamisessa.
Lähde: Cosmopolitan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa