3 helppoa tapaa, miten vahvistat parisuhdettasi maaliskuussa

Maaliskuussa kannattaa vaalia ja hoitaa parisuhdettaan ajatuksella.
Maaliskuu on kuukausien joukossa eräänlainen väliinputoaja: takkatulen ääressä nautitut juhlapyhät ja kovimmat pakkaspäivät ovat takana ja lämpimät kesäpäivät lomineen antavat odottaa itseään. Maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi, mutta kevät alkaa käynnistyä vasta sen loppupuolella.
Maaliskuussa ei ole rakkausosastollakaan oikein mitään erityistä meneillään. Pure Wow -sivuston mukaan tästä syystä onkin erittäin tärkeää ottaa aikaa vaaliakseen ja hoitaakseen parisuhdetta.
Alla on kolme helppoa vinkkiä, miten vahvistaa ja hoitaa parisuhdettaan tämän kuukauden aikana.
Omistakaa yksi päivä laiskottelulle yhdessä
Valitkaa yksi päivä, jonka molemmat voitte olla pois töistä ja laiskotella kaikessa rauhassa. Päivän voi käyttää, miten yhdessä haluatte ja suunnittelette, mutta ainoa sääntö on, ettei yöasuja vaihdeta normaaleihin vaatteisiin. Päivän aikana voi siis yhdessä katsoa vaikka sitä Netflix-sarjaa, jonka maratonia olette suunnitelleet jo pidempään, ratkaista yhdessä ristikoita, leipoa jotain herkullista yhdessä, syödä aamiaisen sängyssä tai pelata sitä peliä, jonka saitte joululahjaksi. Jos laiskottelu kotona tuntuu kuitenkin aivan mahdottomalta ajatukselta ja sää sallii, menkää ulos nauttimaan auringonpaisteesta ja lumisesta maisemasta ulkoillen sekä paistamalla vaikkapa makkaraa yleisellä nuotipaikalla.
Piristäkää suhdetta ”salasuhteella”
Kyse ei suinkaan ole sellaisesta salasuhteesta, jossa omaa kumppania petettäisiin. Pure Wow’n mukaan tämä salasuhde-ajatus on peräisin August McLaughlinin kirjasta Girl Boner: The Good Girl’s Guide to Sexual Empowerment, jossa salasuhde on oman kumppanin kanssa. Jos sinulla on vaatekaapissa odottamassa upea mekko jotain erityistä tilaisuutta varten, on nyt aika pukeutua siihen. Valmistaudu kaikessa rauhassa ja sitten lähetä kumppanillesi viesti, että tapaa sinut jossain viihtyisässä ja tyylikkäässä ravintolassa lasillisten merkeissä. Parasta on, jos paikka on sellainen, jossa olette ennen käyneet, mutta edellisestä kerrasta on kulunut aikaa – kenties aikanaan kävitte treffeillä siellä ja sen jälkeen se on jäänyt unholaan. Illan aikana on tarkoitus unohtaa kaikki arkiset asiat, joten lapsista, laskuista ja kotiaskareista ei keskustella ja sen sijaan on tarkoitus olla pienessä hiprakassa ja katsoa, minne ilta teidät johdattaa.
Valmista kumppanillesi hänen lapsuutensa lempiruoka
Tämä idea tarvitsee hieman salapoliisityötä, eli yhteydenottoa kumppanisi vanhempiin, sisaruksiin tai kehen tahansa, kuka tietää, mikä oli hänen lempiruokansa lapsena. Kyse ei kuitenkaan ole makaroonimössöstä tai sellaisesta, vaan oikeasta perheateriasta, josta aikuinenkin nauttii – olipa se mummon lihapullat tai isän maukas jauhelihakastike. Kun saat selville lempiruoan, myöhemmin maaliskuun aikana hanki tarvittavat ainekset ja pyydä kumppanisi sitten valmistamaan ateria kanssasi.
Lähde: Pure Wow
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne