Uutta kokeiltavaa aamupalapöytään: Zoats yhdistää kaurapuuron ja kesäkurpitsan
Avokadovoileivät olivat suuri hitti aiemmin, mutta nyt ne ovat saaneet haastajan zoatsista.
Aamiainen on päivän tärkein ateria, sanotaan, ja täyttävä aamupala antaakin energiaa pitkälle päivään. Monilla yksi yleisimmin syödyistä aamupaloista on kaurapuuro, mutta se voi pidemmän päälle alkaa kyllästyttää, jos sitä syö usein. Onneksi kyllästymiseltä voi välttyä helpolla tavalla: muuttamalla puuroa hieman. Tästä hyvä esimerkki on zoats, joka on Metron mukaan uusi trendiaamupala, josta on runsaasti julkaisuja Instagramissa. Zoats, eli zucchini oats, on kaurapuuroa, johon on yhdistetty raastettua kesäkurpitsaa. Zoats-annos on helppo valmistaa, sillä kaurapuuro tehdään kuin ennenkin, mutta sen valmistuessa sekaan laitetaan kesäkurpitsaraastetta.Kesäkurpitsa lisää aamiaiseesi C-vitamiinia, proteiinia ja kuitua ja Metron mukaan tämä selittääkin sen, miksi monet hyvinvointibloggarit ovat innostuneet zoats-trendistä. Erilaisten lisukkeiden tai mausteiden avulla aamupuurosi ei välttämättä edes maistu kesäkurpitsalle. Zoats-aamupalaan on yhdistetty muun muassa suklaata, marjoja, hedelmiä, pähkinöitä tai jopa lehtikaalia, sipulia ja sieniäkin, kuten alla olevan kuvan annoksessa:
Alta voit katsoa inspiraatioksi muutaman Instagram-julkaisun tästä trendiaamupalasta. Lisää esimerkkejä löydät Instagramista #zoats-hashtagilla täältä.
Suklainen versio zoatsista
Tämän annoksen on annettu tekeytyä yön yli jääkaapissa ja lisukkeet on lisätty ennen syöntiä
Maistuisiko sinulle kesäkurpitsapuuro? Kommentoi alla!
Lähde: MetroLUE MYÖS:
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Hyväkin äiti voi tuntea epäonnistuneensa kuultuaan nämä 6 lausetta
- Lapsi muuttaa lähes kaiken – ota nämä 8 asiaa huomioon ennen päätöstä
- Tärkeä kysymys, joka jokaisen naisen kannattaisi kysyä äidiltään – vastaus voi kertoa omasta tulevaisuudesta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää