Tyttöjen kipua ei oteta yhtä vakavasti kuin poikien, paljastaa tutkimus
Tytön kokema kipu arvioitiin vähemmän voimakkaaksi tutkimuksessa, jossa lapsen sukupuoli ei selvinnyt osallistujien katsomalta videolta.
Amerikkalaistutkimuksen mukaan aikuiset mieltävät lapsen kokevan vähemmän kipua tämän sukupuolen mukaan. Tutkimuksessa ilmeni, että aikuiset arvioivat lapsen kokeman kivun olevan vähemmänn voimakasta, kun ajattelivat lapsen olevan tyttö, kertoo The Independent.
Tutkimuksessa Yalen ja Georgian yliopistojen psykologit näyttivät 264 aikuiselle (18-75-vuotiaita) videon 5-vuotiaasta, jolta lääkäri otti verinäytteen sormenpäästä. Lapsen sukupuoli jätettiin videolla epäselväksi.
The Independentin mukaan videon katsomisen jälkeen osalle osallistujista kerrottiin, että videolla nähdyn lapsen nimi on Samuel ja toinen osa sai kuulla lapsen nimen olevan Samantha. Osallistujia pyydettiin sitten arvioimaan, kuinka paljon kipua videolla nähty ”poika” tai ”tyttö” koki lapsen reaktion perusteella.
Osallistujien täytyi käyttää asteikko 0-100, missä 0 tarkoitti ei lainkaan kipua ja 100 kovaa kipua. Tutkimuksessa ilmeni, että aikuiset arvioivat Samuelin kivun olevan 50,42 ja Samanthan 45,90.
”Selvät sukupuolistereotypiat – esimerkiksi se, että pojat ovat tyynempiä tai tytöt tunteikkaampia – saattavat vaikuttaa aikuisten arvioihin lasten kivusta”, tutkijat totesivat.
Tutkimuksen toinen kirjoittaja, Joshua Monrad sanoi tutkimusryhmän toivovan, että heidän löydökset johtavat lisätutkimuksiin ennakkoasenteiden mahdollisesta roolista kivun arvioinnissa ja terveydenhuollossa yleisemmin.
”Jos ilmiö, jonka havaitsimme tutkimuksissamme yleistyy muihin yhteyksiin, voisi sillä olla tärkeitä vaikutuksia diagnoosien ja hoidon suhteen”, Monrad selitti The Independentin mukaan.
”Kaikki ennakkoasenteet arvioissa kivusta olisivat todella tärkeitä, koska ne voivat pahentaa epäoikeudenmukaista terveydenhuollon tarjontaa”, hän lisäsi.
The Journal of Pediatric Psychology -journalissa julkaistua tutkimusta inspiroi yhden sen kirjoittajan, Lindsey Cohenin, aiempi tutkimus. Vuonna 2014 Cohen johti tutkimusta, jossa suuri joukko sairaanhoidon ja psykologian naisopiskelijoita arvioi käsitystä lapsen kivusta.
Tässä tutkimuksessa osallistujat katsoivat myös videon, jossa tytön tai pojan sormesta otettiin verinäyte. Ryhmä arvioi Samuelin kokevan enemmän kipua kuin Samanthan, vaikka reaktiot olivat samat.
Voit tutustua The Journal of Pediatric Psychology -journalissa julkaistuun tutkimukseen lisää täällä.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos