Ystäväni uuni on aina kuin uusi – tässä kahden raaka-aineen niksi, jolla sinäkin onnistut
Likainen uuni voi tuottaa tavatonta päänvaivaa, sillä pinttynyt lika ei tunnu lähtevän millään pois.
Kaupassa on saatavilla lukuisia pesuaineita, jotka lupaavat hurjia tuloksia muutamassa minuutissa. Yksi tehokkaimmista on kuitenkin kotitekoinen ruokasoodan ja viinietikan yhdistelmä.
Ystäväni jakoi minulle tämän vinkin ja löysin samanlaisilla ohjeilla varustetun videon myös Youtubesta.
Tarvitset vain:
- 2,4 dl ruokasoodaa
- 0,8 dl vettä
- Viinietikkaa (suihkepullo)
Tee näin:
- Aloita sekoittamalla vesi ja ruokasooda tasaiseksi seoksiksi
- Levitä seos uuniin erityisesti kohtiin, joissa on paljon pinttynyttä likaa
- Anna seoksen vaikuttaa yön yli (älä unohda peltiä ja kalteria)
- Ruiskuta uuniin viinietikkaa ja pyyhi tahrat pois lämpimällä vedellä kostutetun rätin avulla
- Ja nyt uunisi on kuin uusi!
Jaa vinkki ystävillesi ja he tulevat kiittämään sinua jälkikäteen!
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen