Tutkimus väittää: Imettävillä naisilla aktiivisempi seksielämä synnytyksen jälkeen
Kuva: Fotolia
Pieni tutkimus selvitti imettävien naisten harrastavan enemmän seksiä synnytyksen jälkeen.
Tutkimus on selvittänyt, että imettävät naiset viettävät enemmän aikaa kumppaniensa kanssa makuuhuoneen puolella synnytyksen jälkeen kuin ennen raskautta. Human Naturessa julkaistu tutkimus tehtiin filippiiniläisnaisten avulla. Michelle Escasa-Dorne Coloradon yliopistosta valitsi tutkimuskohteekseen filippiiniläisnaiset, koska maassa on alhainen avioeromäärä. Tutkimuksen avulla haluttiin selvittää, miten naiset pystyivät sopeutumaan äitiyteen ja vaimona olemiseen. Aiemmin monet tutkimukset ovat osoittaneet länsimaisten naisten ensisijaisesti huolehtivan lapsestaan eikä kumppanistaan synnytystä seuranneiden viikkojen aikana, mikä johtaa vähäisempään seksuaaliseen aktiivisuteen ja alhaisempaan tyytyväisyyteen parisuhteen suhteen. Escasa-Dorne kysyi 260 18-35-vuotiaalta naiselta heidän seksuaalisista toimistaan ja tyytyväisyydestään parisuhteessaan. Näistä naisista 155 vielä imetti. Tutkimuksesta ilmeni, että imettävät naiset, joilla oli jo kuukautisetkin jatkuneet, olivat seksuaalisen aktiivisempia ja sitoutuneempia parisuhteeseensa kuin muut. He olivat jopa seksuaalisesti aktiivisempia kuin ennen raskautta, minkä Escasa-Dorne katsoi johtuvan naisten halusta ylläpitää hyvin toimivaa parisuhdetta, mikä loisi paremman ympäristön lapselle. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Top 12 parisuhteen riidanaihetta – numero 1 on selvästi yleisin
- 9 asiaa, jotka kannattaa miettiä ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä
- Tutkimus paljastaa nuorten miesten asenteet avioliittoon – tulos häiritsee monia
- Luulitko olevasi tehokas multitaskaaja? Totuus on toinen
- Haaveiletko sinkkuelämästä? Taustalla voi olla kaipuu johonkin muuhun
- Koira tekee näin vain kaikkein tärkeimmälle ihmiselle – oletko se sinä?
- Kumppani voi vaikuttaa uraasi enemmän kuin luulet – yksi piirre ratkaisee
- Siistit ihmiset tekevät nämä 6 asiaa päivittäin – kuulutko joukkoon?
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tehosta painonpudotusta tällä simppelillä juomalla – ainekset löytyvät keittiöstä
- Seksin jälkeinen käytös kertoo enemmän kuin uskot suhteestanne
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Maalaa pieniä kiviä punaiseksi ja laita puutarhaan – yllättävän nerokas idea
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin