Tutkimus: Uskonnollisten perheiden lapset ovat muita lapsia ilkeämpiä

Uskonnollisuus vaikuttaa negatiivisesti lasten epäitsekkyyteen sekä siihen, miten he tuomitsevat muiden toimet.
Seitsemän eri yliopiston akateemikot tekivät tutkimuksen, jonka mukaan uskonnollisten perheiden lapset ovat vähemmän kilttejä ja tuomitsevampia kuin lapset niistä perheistä, jotka eivät ole uskonnollisia.
Tutkijat testasivat uskonnon ja moraalin välistä suhdetta kristittyjen, muslimien ja uskonnottomien perheiden lasten avulla. The Guardianin mukaan tutkimuksesta ilmeni, että uskonnollisuus vaikutti negatiivisesti lasten epäitsekkyyteen.
”Tuloksemme ovat ristiriidassa yleisen käsityksen kanssa siitä, että uskonnollisten perheiden lapset olisivat epäitsekkäämpiä ja kiltimpiä muita kohtaan”, tutkijat totesivat Current Biologyssa julkaistussa tutkimuksessaan.
”Yleisemmin tuloksemme saattavat kyseenalaiseksi sen, onko uskonto tärkeää moraalista kehitystä ajatellen. Tulokset tukevat sitä, ettei maallinen keskustelu moraalista vähennä ihmisten kiltteyttä – itse asiassa se toimii päinvastoin”, tutkijat lisäsivät.
Tutkimukseen osallistui lähes 1 200 5-12-vuotiasta lasta Yhdysvalloista, Kanadasta, Kiinasta, Jordaniasta, Turkista ja Etelä-Afrikasta. Lapsista 24 prosenttia oli kristittyjä, 43 prosenttia muslimeja ja 27,6 prosenttia ei kuulunut mihinkään uskontoon.
The Guardianin mukaan tutkimusta varten lapsia pyydettiin valitsemaan tarroja, minkä jälkeen heille kerrottiin, ettei niitä ole tarpeeksi kaikille lasten koulun oppilaille, jotta nähtäisiin, jakaisivatko lapset tarroja. Tämän lisäksi lapsille näytettiin video lapsista tönimässä ja törmäilemässä toisiinsa mitatakseen lasten reaktioita.
Tulokset osoittivat, että uskonnollisten perheiden lapset olivat vähemmän epäitsekkäitä. Vanhemmilla lapsilla, jotka olivat olleet kauemmin uskonnon kanssa tekemisissä, negatiiviset reaktiot olivat voimakkaammat.
Tutkimuksessa selvisi myös, että uskonnollisten kotien lapset vaikuttavat usein olevan tuomitsevampia toisten toimia kohtaan. Eri uskontokuntien lapsista muslimilapset vaativat ankarampia rangaistuksia kuin kristityissä kodeissa tai uskonnottomissa kodeissa kasvaneet lapset.
Vaikka tulokset osoittavat uskonnollisten perheiden lasten olevan vähemmän epäitsekkäitä, eivät heidän vanhemmat näe asioita samoin; uskonnollisten perheiden vanhemmat mielsivät todennäköisemmin lastensa olevan empaattisempia ja herkempiä muiden ahdingolle.
Lähde: The Guardian
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä