Tutkimus: Ruoan asettelu kauniisti lautaselle voi saada sinut mieltämään sen maistuvammaksi
Ravintola-annosten asettelusta kannattaa ottaa mallia kotiruokaankin, sillä niin se voi maistua paremmalta.
Kaunis asettelu lautasella ei tee ruoastasi vain paremman näköistä. Tutkimuksen mukaan se voi saada myös sinut ajattelemaan, että ruokasi maistuu paremmalle.
Appetite-lehdessä julkaistua tutkimusta varten rekrytoitiin 91 henkilöä, jotka söivät kahtena iltana peräkkäin samassa laaturavintolassa. Kumpanakin iltanan tutkimukseenosallistuneet söivät paistettua kananrintaa, täysjyväriisiä ja Haricot vert -papuja manteleiden kera.
Ensimmäisenä iltana annos oli aseteltu lautaselle perinteisellä tavalla niin, että jokainen eri osa ruokaa vei lautaselta oman tilansa. Toisena iltana samat osat oli aseteltu lautaselle taiteellisesti ruokien ollessa kierrekuviossa ja kastiketta oli ripoteltu ympäri lautasta.
Molemmat asettelut saivat pisteitä huolellisuudesta ja tasapainosta. Osallistujien mielestä kuitenkin kana, ja erityisesti riisi, maistuivat toisena iltana maukkaammalta.
Tutkimusta tehneet uskovat tulosten kertovan siitä, että ruoan viehättävämpi asettelu voi tehostaa sitä, kuinka paljon syötävästään nauttii. Vaikka tämä tutkimus tehtiin hienossa ravintolassa, voi samaa koettaa kotioloissakin asettelemalla saman annoksen kahdella eri tavalla lautaselle eri iltoina ja testaamalla, maistuuko ruoka yhtään paremmalta – ties vaikka tätä kikkaa hyödyntämällä pystyy sisällyttämään ruokavalioonsa terveellisiäkin asioita, joita on ennen vältellyt.
Lähde: Women’s Health
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Nykykodeissa moni ratkaisee tilaongelman näin – asiantuntija varoittaa sen vaaroista
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Miehet kertovat, millaiset vaatteet saavat heidän päänsä pyörälle
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen