Tutkimus: Pornoa katsovat kohtelevat naisia todennäköisemmin tasavertaisina
Pornoa katsovat puoltavat myös todennäköisemmin naisten oikeutta raskaudenkeskeytykseen.
Monet voivat ajatella, että pornoa katsovat ihmiset mieltävät naiset vain seksiobjekteiksi ja jopa vihaavat naisia, mutta uuden tutkimuksen mukaan todellisuus on toinen. Journal of Sex Reasearch -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan pornoa katsovat ihmiset mieltävät sekä kohtelevat todennäköisemmin naisia tasavertaisina. He myös yhtä todennäköisesti mieltävät itsensä feministeiksi kuin he, jotka vastustavat suuresti pornoa. Kanadalaisyliopiston tutkimuksessa käytettiin tietoja yli 28 000 ihmiseltä, jotka osallistuivat General Social Survey -kyselyyn, joka on vuosittainen tutkimus amerikkalaisten asenteista vuodesta 1975 vuoteen 2011. Osallistujilta kysyttiin muun muassa ovatko he katsoneet aikuisviihdettä viimeksi kuluneen vuoden aikana. Tämän lisäksi heiltä kysyttiin useita kysymyksiä asenteistaan naisia kohtaan. Kysymyksillä selvitettiin muun muassa sitä, miten osallistujat suhtautuivat naisten työskentelyyn kodin ulkopuolella, naisten poliittisiin virkoihin ja abortin laillisuuteen. Osallistujilta kysyttiin myös, mielsivätkö he itsensä feministeiksi. Tutkimuksen mukaan noin 23 prosenttia vastaajista kertoi katsoneensa pornoa kuluneen vuoden aikana. Tähän ryhmään kuuluneet miehet ja naiset omasivat tavavertaisemmat asenteet naisten kodin ulkopuolella työskentelyn suhteen sekä puolustivat enemmän oikeutta aborttiin kuin he, jotka eivät katsoneet pornoa. Tutkijat eivät kuitenkaan löytäneet todellista eroa pornoa katsovien ja sitä välttävien suhteen, kun oli kyse tunnistautumisesta feministiksi. Molemmat ryhmät kutsuivat itseään yhtä todennäköisesti feministiksi. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?