Tutkimus: Naisten mieltymykset peniksen koon suhteen vaihtelevat suhdetyypin mukaan

Yhden yön jutuissa ja pitkissä parisuhteissa suositaan erikokoisia peniksiä.
Peniksen koosta ja sen merkityksestä puhutaan paljon. Tutkimus lisää vettä myllyyn väittäen selvittäneensä, mikä on naisten mielestä mieluisin peniksen koko.
PLOS One -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan heteronaiset suosivat penistä, joka on vain hieman suurempi kuin keskiverto penis, eli 15,2 senttiä pitkä ja 12,7 senttiä ympärysmitaltaan – erektiossa. Kokomieltymyksissä on kuitenkin vaihtuvuutta riippuen siitä, onko kyseessä yhden yön juttu vai pidempi suhde.
Tutkimukseen osallistui 75 naista, jotka olivat iältään 18-65-vuotiaita. Jokainen nainen täytti kyselyn, jossa selvitettiin heidän seksuaalista historiaansa muun muassa seksikumppaneiden määräällä ja sillä, oliko peniksen koko koskaan vaikuttanut parisuhteen päättymiseen.
Kalifornian yliopiston ja New Mexicon yliopiston tutkijat tekivät 3D-tulostettuja peniksiä naisille valittavaksi. Huffington Postin mukaan aluksi tutkijat loivat sadan erilaisen peniksen matriisin, mutta rajasivat vaihtoehdot lopulta 33 penikseen, koska tutkijoiden mukaan liian suuri määrä vaihtoehtoja olisi voinut saada osallistujia ymmälleen.
Tutkimuksen mukaan yhden yön jutuissa naiset suosivat hieman isompaa penistä: 16,3 senttiä pitkää ympärysmitan ollessa mieluusti 12,7 senttiä. Pitkissä parisuhteissa taas ihanne on tasan 16 senttiä pitkä penis, jonka ympärysmitta on noin 12,2 senttiä.
”Olettaen, että naiset tyypillisesti kokevat nautinnollisempaa seksiä pitkässä parisuhteessa, he voivat suosia suurempaa penistä lyhyempiin suhteisiin osittain sen takia, että lisääntynyt fyysinen tunne kompensoi väheisempää psykologista kytköstä”, tutkijat totesivat Huffington Postin mukaan.
Pidemmissä parisuhteissa miehet ovat usein tietoisempia kumppaninsa kehosta ja mielihyvää aiheuttavista kohdista, mikä voi olla syy, miksi naiset suosivat hieman pienempää penistä pitkissä suhteissa.
”Naiset voivat suosia erikokoisia peniäksi erilaisista syistä erilaisina aikoina, joten on hyvin mahdollista, että kuka tahansa mies omaa jonkun naisen ihannepeniksen sitä suhdetyyppiä varten, jota nainen hakee”, yksi tutkimukseen osallistuneista tutkijoista, tohtori Nicole Prause kommentoi.
Lue lisää tutkimuksesta täältä.
Lähde: Huffington Post
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä