Tutkimus: Mitä enemmän painat syntyessäsi, sitä luottavaisempi saatat olla aikuisena

Tutkimuksen mukaan vauvan syntymäpainolla voi olla vaikutusta siihen, kuinka luottavainen hän on aikuisena.
Jos olet luottavainen, on syntymäpainosi voinut olla korkeampi. The Independentin mukaan tanskalaisyliopiston tutkijat ovat löytäneet kytköksen syntymäpainon ja ihmisten luottavaisuuden väliltä – kytkös säily myös, vaikka tutkijat ottivat huomioon geenit ja perhepiirin.
Tutkimuksessa ilmeni, että niillä aikuisilla, jotka olivat luottavaisempia, oli ollut korkeampi syntymäpaino. Vastaavasti ne aikuiset, joilla syntymäpaino oli pienempi, vastasivat todennäköisimmin tiettyihin lauseisiin – kuten ’suureen osaan ihmisistä voidaan luottaa’ – sellaisilla tavoilla, jotka heijastelivat alhaisempaa luottamusta muihin.
The Independentin mukaan tutkimus on auttanut Aarhusin yliopiston tutkijoita saamaan paremman ymmärryksen siitä, miksi osa ihmisistä on enemmän tekemisissä muiden kanssa kuin toiset. Se voi myös toimia perusteena naisten olosuhteiden turvaamiseksi raskauden aikana.
Tutkija Michael Petersenin mukaan luottamus on tärkeää pitämään yhteiskunta koossa.
”Kun lajittelemme jätteitämme, kun äänestämme, kun maksamme veroja, tämä kaikki ilmaisee sitä, kuinka paljon luotamme muihin”, Petersen sanoi.
”Siksi on kiehtovaa, että voimme jäljittää luottamuksen sikiövaiheeseen asti. Se auttaa meitä ymmärtämään, miksi toiset ovat enemmän osana yhteisöjä kuin toiset ja miksi osa osallistuu vähemmän”, hän lisäsi.
Lähde: The Independent
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä on 15 vinkkiä, joiden avulla kävelet 10 000 askelta helposti joka päivä
- Älä koskaan tilaa kevytkokista lentokoneessa – arvaatko syyn?
- Kaikki älykkäät miehet tekevät nämä 10 asiaa ennen treffeille lähtöä
- 8 ruokaa, joita pidetään terveellisinä – mutta jotka eivät todellakaan ole sitä
- Tällä helpolla kikalla saat ripsistäsi pitkät ja tuuheat – oletko jo kokeillut tätä?
- Tunnetko todella kumppanisi? 10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää puolisostaan
- 4 kehonkielen vihjettä, jotka voivat paljastaa kumppanisi miettivän eroa
- Kokeile tätä kikkaa, jos haluat ettei kukaan istu viereesi lentokoneessa
- Tämä liikuntamuoto saa kasvosi ikääntymään nopeammin – älä harrasta liian usein
- Nämä 8 asiaa paljastavat jo suhteen alkuvaiheessa, tuleeko avioliittonne kestämään
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?