Tutkimus: Käyttämäsi vartalotuotteet jättävät iholle bakteeritäytteisiä jäämiä
Kuva: Fotolia
Jos sinusta on joskus tuntunut siltä, että ihollesi olisi jäänyt jotain tuotetta, vaikka olisit pessyt sen pois, et ehkä kuvittele asiaa.
Kalifornian yliopiston farmakologian professori Pieter Dorresteinin johtama tutkimus on saanut selville, että tuotteiden jäämiä voi olla iholla päivien ajan ja ne voivat aiheuttaa tauteja. Good Housekeepingin mukaan tulokset ovat melko epämiellyttäviä. Dorresteinin ryhmä otti kahdelta ihmiseltä, jotka eivät olleet kylpeneet, käyttäneet shampoota tai kosteusvoidetta kolmeen päivään, näytteet yli 400 kohdasta heidän kehoistaan. Sen jälkeen he käsittelivät näytteet ja analysoivat, mitä iholla oli sekä millä kehon alueilla oli suurimmat keskittymät negatiivisia tuotteita tai bakteereja. Good Housekeepingin mukaan 14 prosenttia löydetyistä molekyyleistä olivat kauneustuotteista, joista osa olivat haitallisia iholle. Ne olivat keskittyneet suurelta osin lähellä pään hiuksia, päänahkaa sekä hartioille ja jalkoihin. ”Henkilökohtaisen hygienian tuotteet, joita käytämme päivittäin, todella pysyvät iholla”, Dorrestein kommentoi. Vaikka ihokerroksia irtoaa päivittäin, osa bakteereista, jotka voivat aihettaa ongelmia, löydettiin silti syvältä soluista. Näitä löydettiin pääasiallisesti tietyiltä alueilta kehoa, kuten stafylokokkia jaloista ja akneen liittyviä bakteereja kasvoilta ja yläselältä. Good Housekeepingin mukaan Dorrestein toivoo, että tulokset innostavat lisätutkimuksiin siinä, mikä vaikuttaisi olevan ”tervettä” ihoa. ”Sitten voimme parantaa terveyttä”, hän lisäsi. Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Naiset yllättyvät kerta toisensa jälkeen – 9 asiaa, jotka miehet näkevät aivan eri tavalla
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Millainen mökkipersoona olet? Tämä lista saa monet nauramaan ja nyökyttelemään
- Nämä kesäiset asiat kiihottavat yllättävän monia – märät vaatteet ovat vain yksi niistä
- Oletko jatkuvasti pahalla tuulella? Syy voi löytyä näistä 6 asiasta
- Näitä seksiin liittyviä kysymyksiä ei kannata hävetä – tässä 10 tärkeää aihetta
- Tikku sormessa? Tällä niksillä saat sen helpommin pois
- Kostea ilta ilman karmeaa kankkusta? 7 vinkkiä festareille
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Tutkimus paljastaa, mikä saa miehet ja naiset harrastamaan seksiä – yksi tekijä yhdistää lähes kaikkia
- Kivuton patti nivusessa tai kaulalla? Tämän oireen vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Jos haluat lyhentää kuukautisten kestoa, ota käyttöösi nämä keinot
- 11 kotikonstia hyttysenpistojen kutinaan – vanhat konstit eivät ole unohtuneet