Tee veden juomisesta mukavampaa näiden 17 superhelpon keinon avulla
Veden juominen on tärkeää, mutta se ole kaikkien mielestä mitään mukavaa hommaa.
Onneksi vettä ei tarvitse juoda aina samalla tavalla, jos kyse on esimerkiksi kyllästymisestä. Jos haluat tehdä veden juomisesta mukavampaa, koita näitä alla olevia keinoja. Muista kuitenkin, että vettä ei pidä juoda liikaa, vaikka moni juokin sitä liian vähän.
17 tapaa tehdä veden juomisesta mukavampaa:
- Hanki sellainen vesipullo, josta pidät.
- Tee itsellesi haaste, jossa juot vettä päivän aikana suunnitelmiesi mukaisen määrän.
- Laita veden sekaan hedelmiä.
- Laita veden sekaan yrttejä.
- Laita veden sekaan kasviksia.
- Juo vettä pillillä, joka voi tuntua hauskalta.
- Ehdota työkavereillesi, että juotte vettä yhteisen haasteen merkeissä.
- Syö vettä eli syö vesimeloneita tai esimerkiksi kurkkua, jotka ovat suurimmaksi osaksi vettä.
- Laita veden sekaan mehutilkka.
- Juo teetä, joka on sekin lähes pelkkää vettä.
- Käytä jotain sovellusta, joka liittyy veden juomiseen.
- Palkitse itsesi, kun olet juonut vettä.
- Täytä illalla jo seuraavan päivän vesipullo, johon voit laittaa sekaan esimerkiksi kohtien 3, 4 ja 5 asioita.
- Tee mehujäätelöä, mutta tee esimerkiksi pelkistä vesimeloneista, koska sokeriversio ei ole terveyden kannalta hyvä asia.
- Pidä vettä yöpöytäsi vieressä, josta voit juoda sitä illalla tai yöllä, jos sinua alkaa kesken unien janottamaan.
- Juo välillä mineraalivettä.
- Hanki vedensuodatin, jota on mukava käyttää.
Ehkä nyt tiedät, miten teet vedenjuonnistasi mukavampaa.
Lähde: All Women Stalk
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tutkimus paljastaa nuorten miesten asenteet avioliittoon – tulos häiritsee monia
- Luulitko olevasi tehokas multitaskaaja? Totuus on toinen
- Haaveiletko sinkkuelämästä? Taustalla voi olla kaipuu johonkin muuhun
- Koira tekee näin vain kaikkein tärkeimmälle ihmiselle – oletko se sinä?
- Kumppani voi vaikuttaa uraasi enemmän kuin luulet – yksi piirre ratkaisee
- Siistit ihmiset tekevät nämä 6 asiaa päivittäin – kuulutko joukkoon?
- Yleisesti paheksuttu tapa voikin vahvistaa parisuhdetta – siksi sitä ei kannata tuomita
- 10 lausetta, jotka jokaisen lapsen pitäisi kuulla päivittäin
- Erityisesti naisten kannattaa huolehtia C-vitamiinin saannista – 4 hyvää syytä
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tehosta painonpudotusta tällä simppelillä juomalla – ainekset löytyvät keittiöstä
- Seksin jälkeinen käytös kertoo enemmän kuin uskot suhteestanne
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Maalaa pieniä kiviä punaiseksi ja laita puutarhaan – yllättävän nerokas idea
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa
- 4 asiaa, joita miehet haluavat kumppaniltaan – nämä menevät ulkonäön edelle