Tässä monille yllättävä syy, miksi hiuksia ei tulisi pestä iltaisin

Pesetkö hiuksesi iltaisin vai aamuisin? Tässä kysymys, jolla voi olla tärkeä merkitys hiustesi hyvinvoinnin kannalta.
Moni pesee hiukset iltaisin, jotta aamuisin saa nukkua puoli tuntia pidempään, mutta kosteat hiukset voivat kuitenkin kärsiä yön aikana, Cosmopolitan kirjoittaa. Kosteat hiukset ovat hauraammat ja ne muuttuvat helposti takkuisiksi, jonka seurauksena ne kuluvat.
Ihminen kääntyilee yön aikana, tämä aiheuttaa tyynyä vasten tapahtuvaa hankausta ja painetta. Kosteat hiukset tulisi harjata huolellisesti tai letittää kevyesti ennen nukkumaanmenoa.
”Yhdessä olevat hiukset eivät altistu niin suurelle hankaukselle kuin yksittäiset hiukset”, hiusasiantuntija Sally-Ann Travers kertoi.
Paras tapa on kuitenkin herätä aamuisin hieman aikaisemmin ja pestä hiukset vasta sitten.
Aamuisin peseminen on muillakin tavoin parempi vaihtoehto
”Toisena ongelmana kosteissa hiuksissa ovat sienet”, Travers kertoo Cosmopolitanille ja jatkaa:
”Sienet viihtyvät kosteissa ja lämpimissä olosuhteissa, joten ne voivat pidemmällä aika välillä aiheuttaa hilseilyä ja rasvoittumista.”
Jos peset hiuksesi iltaisin, niin muista kuivata ja harjata ne huolellisesti!
Lähde: Cosmopolitan
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä