Tämän harvinaisen sairauden saattaa laukaista jopa hiusväri tai kynsilakka – sairaus yleisin keski-ikäisillä naisilla
Sunnuntaina 12. syyskuuta vietetään maailman PBC-päivää.
Primaari biliaari kolangiitti, eli PBC on autoimmuunimaksasairaus, jossa elimistössä muodostuu vasta-aineita sappiteiden rakenteita vastaan. Sairaus on harvinainen, mutta Munuais- ja maksaliiton mukaan PBC on lisääntynyt viime vuosina länsimaissa.
Suomessa todetaan vuosittain 30-50 uutta sairaustapausta ja se on yleisin 40-60-vuotiailla naisilla; sairastuneista 90 prosenttia on naisia. PBC todetaan useimmiten terveystarkastuksessa, kun maksan toimintaa kuvaava AFOS-arvo on koholla.
Munuais- ja maksaliiton mukaan PBC aiheuttaa tulehdusreaktion, joka johtaa sappiteiden vaurioitumiseen. Sairauden edetessä maksasolukko tuhoutuu ja korvautuu sidekudoksella, mikä voi johtaa ajan kuluessa maksakirroosiin.
Nykyaikaisella lääkityksellä sairauden etenemistä voidaan kuitenkin hidastaa, ja se johtaa nykyään harvemmin maksansiirtoa vaativaan maksakirroosiin.
Laukaisevia tekijöitä pesuaineista hiusväreihin
Sairauden taustalla on geneettinen alttius sairastua, mutta Munuais- ja maksaliiton mukaan epäillään, että sairastumisen laukaisee ympäristön kemiallinen ärsytys, kuten tupakointi, hiusvärit, kynsilakka, pesuaineet tai asuinympäristö. Koska sairaus on harvinainen ja se todetaan usein oireettomassa vaiheessa, ei geneettistä alttiutta pidetä tarkoituksenmukaisena testata seulontakokeilla.
PBC aiheuttaa jopa 70 prosentilla sairastuneista arkea häiritsevää uupumusta. Joka toisella sairastuneista on kutinaa, joka kymmenesosalla on sietämätöntä ja heikentää merkittävästi elämänlaatua.
Ihon ja silmän valkuaisten keltaisuus on merkki pitkälle edenneestä maksavauriosta. Sairauteen voi liittyä myös osteoporoosia, kolesteroliarvojen nousua, niveloireita sekä suun ja silmien kuivuutta.
”Sairauden hoidossa omahoidolla on suuri merkitys. Sairastuneen on sitouduttava jatkuvaan ja säännölliseen lääkehoitoon. Fyysinen kunnon ylläpitäminen auttaa jaksamisessa”, Munuais- ja maksaliiton maksa-asiantuntija Tarja Teitto-Tuckett kertoo.
Sairastuneet kohtaavat ennakkoluuloja
Teitto-Tuckettin mukaan monet sairastuneet kohtaavat paljon ennakkoluuloja ja häpeävät sairauttaan. Hän muistuttaa, että kaikki maksasairaudet eivät kuitenkaan johdu elintavoista.
”PBC:n kiusalliset oireet ovat usein näkymättömiä, minkä vuoksi läheisten, ystävien tai työtoverien voi olla vaikea ymmärtää sitä, miten paljon se vaikuttaa sairastuneen elämänlaatuun”, Teitto-Tuckett jatkaa.
Maailman PBC-päivän yhteydessä Munuais- ja maksaliitto muistuttaa, että terveystarkastuksessa havaittujen kohonneiden maksa-arvojen syy on aina selvitettävä. Löydät lisätietoa PBC:stä muun muassa Munuais- ja maksaliiton sivuilta täällä sekä Terveyskirjaston sivuilta täällä.
Voit myös lukea lisää maksalle hyvää tekevistä elintavoista täällä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?