Tämä yllättävä asia voi paljastaa, että sinulla on syöpä – ota merkki vakavasti

Tämä hyvin erikoinen asia voi kertoa sinulle, että olet sairastunut syöpään.
Syöpään sairastuminen on asia, jota moni meistä voi pelätä. Moni voi stressata sitä, että esimerkiksi itse sairastuu, tai että läheinen sairastuu syöpään.
Moni saattaa myös stressata omia elämänvalintojaan ja sitä, voivatko ne aiheuttaa syöpää. Onneksi useat syövät ovat kuitenkin hoidettavissa, varsinkin, jos ne havaitaan ajoissa.
Esimerkiksi rintasyöpä on mahdollista havaita hyvissä ajoin, jos omaa varustustaan tarkkailee ja tutkii säännäöllisesti kyhmyjen varalta. Myös ihosyöpä voidaan havaita hyvissä ajoin, jos erikoisen luomen käy näyttämässä lääkärille heti, kun epäilys herää.
Jo lääkärikäyntiä ennen voi kuitenkin havaita merkin, joka voi kertoa, että sinulla on syöpä.
Lääkärit nimittäin kertovat useista tapauksista, joissa potilas on jo ennen lääkärikäyntiään nähnyt unen, joka on vaikkapa varoittanut potilasta siitä, että hänellä on melanooma. Kun potilas on unen nähtyään tullut lääkäriin, on lääkäri todella todennut aikaisen melanooman.
Jos sinulla siis on uni, joka kertoo sinulle, että olet sairastunut tai sinulla on syöpä, kannattaa varmuuden vuoksi käydä lääkärissä, sillä alitajuntasi voi yrittää varoittaa sinua!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Nainen avasi rehellisesti erokokemuksensa – nämä 11 asiaa hän olisi halunnut kuulla eron jälkeen
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tarkkailen ihmisten käsiä, kun he kävelevät – tämän tekevät vain tietyntyyppiset ihmiset
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin