Syöpäseulonnat pelastavat henkiä – kaikkia syöpiä ei kuitenkaan löydetä vielä tarpeeksi ajoissa
Suomalainen syöpäseulonta on maailmanlaajuinen menestystarina.
Syöpäseulonnoilla on merkittävä vaikutus: yhä harvempi menehtyy syöpään. Seulontojen avulla syöpä voidaan löytää aiemmin, ja kun syöpä havaitaan ajoissa, tehoavat hoidot paremmin ja ihmishenkiä säästyy.
Syöpäsäätiö kertoo, että valtakunnallinen kohdunkaulan syöpiä ehkäisevä ohjelma alkoi Suomessa jo 1960-luvulla ja rintasyövän seulontatutkimus mammografialla 1980-luvulla. Suomen Syöpärekisterin seulontajohtaja Tytti Sarkealan mukaan erityisesti kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on seulontojen seurauksena romahtanut Suomessa enemmän kuin missään muualla.
”Suomi on kohdunkaulan syövän ilmaantuvuudessa sillä tasolla, mihin Maailman terveysjärjestö WHO pyrkii. Myös rintasyövän seulonta on toiminut Suomessa hyvin. Olemme voineet seurata seulonnan toimivuutta ja vaikuttavuutta säännöllisesti valtakunnallisen rekisteröinnin avulla”, Sarkeala kertoo.
Suolistosyövän seulontaa valtakunnalliseksi kehitetään parhaillaan. Sarkealan mukaan EU on suosittanut suolistosyövän seulontaa jo vuodesta 2003.
”Tätä kohti ollaan nyt pyrkimässä. Myös seulontojen ikäryhmälaajennukset ovat jo pitkään olleet meillä esillä”, hän sanoo.
Kohdunkaulan syöpää voidaan ehkäistä seulonnoilla
Kohdunkaulan syöpä kehittyy esiasteiden kautta ja siksi syöpää voidaan ennaltaehkäistä seulonnoilla. Esiasteet voidaan havaita kohdunkaulalta otettavan solunäytteen avulla ja hoitaa ennen kuin syöpä pääsee kehittymään.
Syöpäsäätiön mukaan suurin osa kohdunkaulan syöpään sairastuneista paranee, jos tauti todetaan varhaisvaiheessa. Edenneissä kasvaimissa ennuste ei ole yhtä hyvä.
Seulontaohjelman ansiosta kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on vähentynyt viidennekseen; tällä hetkellä Suomessa todetaan vuosittain noin 160 kohdunkaulan syöpää. Kohdunkaulan syöpä on nykyään yleisin vielä hedelmällisessä iässä olevilla 30–44-vuotiailla naisilla, ja reilu kolmannes kaikista tapauksista todetaan tässä ikäryhmässä.
”Seulonnat ovat todella tärkeitä ja ne säästävät paljon ihmishenkiä jo nyt. Kaikissa syövissä seulontoja ei vielä voida hyödyntää. Mutta aktiivinen tutkimus mahdollistaa sen, että tulevaisuudessa pystystään avaamaan uusia syöpiä seulonnan kohteeksi”, Syöpäsäätiön tutkimusjohtaja Jarmo Wahlfors sanoo.
Kesäkeräyksellä tukea tutkimustyöhön
Wahlfors muistuttaa, että toimivien syöpäseulontojen taustalla on aina tieteellinen tutkimus ja seulontojen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä syövän voittamiseksi. Syöpäseulontoja kehittämällä syöpätapaukset voidaan löytää ajoissa.
”Tutkimustyö edellyttää rahoitusta, joten lahjoittajien tukea todella tarvitaan”, Wahlfors kertoo.
Syöpäsäätiö on käynnistänyt 3. toukokuuta kesäkeräyksen, jolla tuetaan syöpätutkimusta. Keräys kestää juhannukseen, 25. kesäkuuta asti.
Voit osallistua kesäkeräykseen näin:
- voit tehdä kertalahjoituksen Syöpäsäätiön sivuilla täällä
- voit lahjoittaa haluamasi summan MobilePaylla numeroon 47770
- voit lahjoittaa puhelinsoitolla 20 euroa. Soita numeroon 0600 04499 ja lahjoitus veloitetaaan puhelinlaskussasi
- voit lahjoittaa tekstiviestillä 15 euroa. Lähetä viesti TUEN numeroon 16499 ja lahjoitus veloitetaan puhelinlaskussasi
Kesäkeräyksen tueksi turkulainen Susanna Juntunen on mukana kertomassa oman tarinansa: ilman seulontatutkimusta hänellä todettu kohdunkaulansyöpä olisi voinut edetä vaaralliseksi. Voit lukea hänen tarinansa täältä sekä lisätietoa Syöpäsäätiöstä löydät täältä ja seulonnoista täältä.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- Karoliinan tytär saa rahaa koulun myyjäisiin – tyttö tulee kotiin vieläkin suuremman rahamäärän kanssa
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Näin tunnistat narsistin, kun vain katsot häntä kohti
- Tästä syystä hiuksia irtoaa syksyllä enemmän kuin muina vuodenaikoina
- Jos miehesi pettää sinua, näet sen näistä 5 kehonmerkistä
- Jos miehesi pettää sinua, näet sen näistä 5 kehonmerkistä
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- Näin tunnistat narsistin, kun vain katsot häntä kohti
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Tästä syystä hiuksia irtoaa syksyllä enemmän kuin muina vuodenaikoina